Suomi EU:ssa kakkosena kotimaisten elokuvien markkinaosuudessa

Kotimaisten elokuvien markkinaosuus oli Suomessa viime vuonna EU:n toiseksi korkein, kertoo Suomen elokuvasäätiö.

EU-maista vain Ranskassa kotimaisten elokuvien markkinaosuus kaikista elokuvakäynneistä oli korkeampi kuin Suomessa. Tiedot käyvät ilmi Euroopan audiovisuaalisen observatorion alustavista elokuvissakäyntitilastoista.

Kotimaisten elokuvien osuus katsojista oli Suomessa viime vuonna 28,1 prosenttia. Elokuvasäätiön mukaan tämä on ensimmäinen kerta vuodesta 1970 alkaen, kun kotimainen katsojaosuus on Suomessa korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa. Modernia katsojatilastointia on tehty vuodesta 1970.

Kotimaiset elokuvat keräsivät viime vuonna Suomessa lähes 19 miljoonaa euroa lipputuloja.

Uusimmat

Viihde

27.5.2019 Sutkaus

26.5.2019 Sutkaus

25.5.2019 Sutkaus

24.5.2019 Sutkaus

Sonkajärven taidehirviö Antti Holma hyppää radion aamujuontajaksi: "Kuulijat saavat odottaa sekavuutta ja vihamielisyyttä"

23.5.2019 Sutkaus

22.5.2019 Toivanen

22.5.2019 Sutkaus

Savon tiistai on kaunis: Jo toinen kuopiolainen missifinaalissa –  tällä kertaa luomukisa

Savon Sanomien oma neito Sonja Länsivuori kisaa Suomen kauneimman kruunusta: Miss Suomi -semifinaaliin!

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.