Thaimaan pandat eivät syty lemmenleikkeihin

Thaimaalaisen Chiang Main eläintarhassa hoitajat ovat joutuneet turvautumaan keinosiemennykseen saadakseen jälkeläisiä tarhan jättiläispandapariskunnalle.

Tarhan tähdet, 9-vuotias Chuang Chuang ja hänen kahdeksanvuotias naarasystävänsä Lin Hui, eivät ole osoittaneet pienintäkään kiinnostusta paritteluun. Pariskunta saatiin tarhaan lainaksi Kiinasta 2003.

Hoitajat ovat yrittäneet kaikkensa saadakseen lemmen leiskumaan. Pandat on viety lämpimästä pesästään ulkosalle, sillä usein kylmä ilma on innostanut pandoja hakeutumaan toistensa lämpöön.

Yhdessä vaiheessa Chuang Chuangia pidettiin liian painavana parittelemaan Lin Huin kanssa. Uros laitettiin tehokkaalle laihdutuskuurille, ja sille näytettiin videoita parittelevista pandoista.

Mikään ei kuitenkaan auttanut. Nyt eläintarhassa odotetaan jännittyneinä, onnistuiko keinosiemennys. Uhanalaiset jättiläispandat ovat tunnettuja alhaisesta seksuaalivietistään. Niitä uskotaan olevan Kiinassa lähes 1 600 ja lisäksi noin 180 eläintarhoissa eri puolilla maailmaa.

Uusimmat

Viihde

22.5.2019 Toivanen

22.5.2019 Sutkaus

Savon tiistai on kaunis: Jo toinen kuopiolainen missifinaalissa –  tällä kertaa luomukisa

Savon Sanomien oma neito Sonja Länsivuori kisaa Suomen kauneimman kruunusta: Miss Suomi -semifinaaliin!

21.5.2019 Sutkaus

21.5.2019 Toivanen

20.5.2019 Sutkaus

Häirikkö yllätti Arnold Schwarzeneggerin, teki hyppypotkun pahaa-aavistamatta selkään: "En tajunnut sitä potkuksi ennen kuin näin videon"

19.5.2019 Sutkaus

18.5.2019 Toivanen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.