Viihdelegenda: Suomalainen elokuva tylsää ja yllätyksetöntä

Suomalainen elokuva on nykyään usein tylsää ja yllätyksetöntä, näyttelijä-ohjaaja Mikko Kivinen sanoo.

Huumorimiehenä tunnetun Kivisen mukaan suomalaista televisio- ja elokuvatuotantoa vaivaa krooninen raha- ja aikapula. Suomalaisia lukuisissa eri rooleissa jo vuosikymmeniä hauskuuttanut mies kertoo nauttineensa televisioviihteen tekemisestä, mutta nykyään hän keskittyy mieluummin teatteriin.

– Telkkarin ja leffojen tekeminen on nykyään selviytymisleikkiä. Kun aikaa ei ole, jokainen hoitaa oman hommansa niillä keinoilla, jotka tietää nopeimmiksi ja helpoimmiksi. Teatterissa on aikaa harjoitella, epäonnistua ja etsiä toisenlaisia ratkaisuja.

Kivisen mielestä Suomessa tehdään hyvätasoista teatteria.

– Meillä on hyviä näyttelijöitä ja erilaisia teattereita, ja yleisöä on paljon, sillä suomalaiset ovat teatterikansaa.

Tänä kesänä Kivinen ohjaa Mansikkaniemen kesäteatterissa Iisalmessa Agapetuksen komediaklassikon Syntipukki. Näytelmä sai ensi-iltansa tiistaina.

Lue Mikko Kivisen koko haastattelu keskiviikon Savon Sanomista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Viihde

Sveitsiläismiljonääri toi upean 35-metrisen jahtinsa Kuopioon – katso kuvat

23.9.2019 Sutkaus

22.9.2019 Sutkaus

21.9.2019 Sutkaus

Taas on kaloilla kokoa – uistimeen tarttui 1,5-kiloinen kuhakörmy, katso kuvat eri saaliista!

20.9.2019 Sutkaus

Seiska: Jäyhä savolainen toimitusjohtaja on mysteerimies myös vaimolleen

19.9.2019 Sutkaus

18.9.2019 Sutkaus

Juhani, 29, huomasi, että ihminen luo itse rajoitteensa – nyt mies lähtee kiertämään maailman ympäri ilman lentokonetta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.