Ultra Bran Terhi Kokkonen: Olen muutakin kuin äiti

Laulaja Terhi Kokkonen on vuonna 2001 lopettaneen Ultra Bran jälkeen ehtinyt paljon. Hän on laulanut Scandinavian Music Group -kokoonpanossa, opiskellut elokuva-alaa Aalto-yliopistossa – ja tullut äidiksi.

Kokkosella on 7-vuotias poika yhdessä ex-puolisonsa Arto Halosen kanssa. Äitiys on Kokkoselle tärkeä osa hänen identiteettiään.

– Äitiys on minulle yksi rooli, luonteva sellainen. Töitä tehdessäni en kylläkään mieti sitä, mitä äiti voi tehdä. Olen muutakin kuin äiti, hän kertoo Sunnuntaisuomalaiselle.

Kokkonen on 42-vuotias ja viimeistelee parhaillaan lopputyötään Aalto-yliopistoon dokumentaarisesta elokuvasta. Monella yliopiston kursseilla hän on ollut koko kurssinsa vanhin.

– Minusta tämän päivän nuoret ovat ihania, varsinkin nuoret naiset. He ovat niin itsevarmoja. Tässä asiassa on tapahtunut iso muutos verrattuna siihen, millainen oma ikäpolveni on, hän toteaa.

Ultra Bra esiintyi lauantaina Seinäjoen Provinssirockissa. Jäljellä ovat vielä konsertit Ilosaarirockissa Joensuussa ja Ruisrockissa Turussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Viihde

24.8.2019 Sutkaus

23.8.2019 Sutkaus

22.8.2019 Sutkaus

Vuoden lautapelit ja innostavimmat lelut on taas rankattu

21.8.2019 Sutkaus

20.8.2019 Sutkaus

Syksyllä jatkuvassa Maajussille morsian -sarjassa myös pohjoissavolainen edustus – lapinlahtelainen Antti, 25, viljelee rehua ja haaveilee pienpanimosta

Yli 9-kiloinen hauenkörmy tarttui virveliin – saalis oli 15 senttiä lyhyempi kuin 8-vuotias kalastajansa

Veikko vastaa: Kuinka nuori on proteiinipitoinen dinosaurus?

19.8.2019 Sutkaus

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.