Veikko vastaa

Hyvää maaliskuuta, lukijat.

Vanhat video- ja ääninauhat pölyyntyvät hyllyissä hyödyttöminä. Kätevät ovat ottaneet nauhat uusiokäyttöön ja kutovat, virkkaavat tai neulovat niistä kaikenlaista.

Siitä innostui myös Kierrättäjä, mutta intoa laimensi ideoita googlatessa löytynyt väittämä nauhojen myrkyllisyydestä. Ovatko nauhat niin vaarallisia, ettei niitä kannata ottaa muuhun kuin alkuperäiskäyttöön? Mikä niiden oikea loppusijoituspaikka on?

Sekä vhs-videonauha että c-kasettien nirunaru ovat periaatteessa samaa tavaraa: muovinauhaa, johon on ”liimattu” magnetisoituva metalli- tai metallioksidikerros. Useimmiten se on rautaoksidia, joskus myös kromidioksidia tai hapettamatonta metallia.

Video- ja äänikasetteja ei luokitella vaaralliseksi jätteeksi, vaan ne hävitetään sekajätteenä. Materiaalin kierrättäminen on hankalaa, koska kaseteissa on monenlaista muovia ja vähän hyödynnettäviä metalleja.

Kromi ja esimerkiksi koboltti ovat haitallisia raskasmetalleja. Rautaoksidikin voi aiheuttaa hengitystieongelmia, vaikkei oikea myrkky olekaan. Eikä nauhojen muovikaan ole ihan elintarvikelaatua.

Niistä ei pitäisi irrota mitään, tai ainakin hyvin pieniä määriä, mutta turvallisinta tietysti on jättää nauhat uusiokäyttämättä muuhun kuin varsinaiseen tarkoitukseen. Ainakaan kommandopipoa tai kaulahuivia en niistä ehkä neuloisi.

Kummalliset muikut saivat Einon vaimoineen mietteliäiksi. Eino kertoo heidän ostavan joskus kahdelle kissalleen ruoan vaihteluksi muikkuja. Kalat tekevät kauppansa, mutta joskus muutama jää syömättä.

–Aamuyöllä tuli asiaa keittiöön ja pilkkopimeässä huomasin ihmeekseni, että lattialla jokin hehkui kellanvihreää valoa. No, muikuthan siinä loivat tunnelmavalaistuksen, Eino kirjoittaa.

Itsevalaisevien muikkujen salaisuus ovat valobakteerit. Tiettyjen bakteerien aineenvaihdunta synnyttää bioluminesenssiksi eli biologiseksi valontuotannoksi kutsutun ilmiön. Samantapaiset kemialliset reaktiot leväkasvustoissa saavat merellä aikaan näyttäviä valoilmiöitä.

Muikun tai silakan hehku kertoo bakteerikannan lisääntymisestä ja on merkki siitä, että kala on alkanut pilaantua. Tarkka kissa on ehkä todennut sen jo aiemmin ja jättänyt osan iltapalastaan syömättä.

Lopuksi: muistattehan, että maaliskuu 2013 oli paikoin kylmin 30 vuoteen? Maaliskuu on ollut talvikuukausista kylmin Jyväskylän mittausten mukaan kahdeksan kertaa vuosina 1900–2010. Miten käy nyt?

Voit lähettää palautetta ja kysymyksiä osoitteella veikko.virtanen@savonsanomat.fi tai Savon Sanomat/Päivyri, PL 68, 70101 Kuopio

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Viihde

25.8.2019 Sutkaus

24.8.2019 Sutkaus

23.8.2019 Sutkaus

22.8.2019 Sutkaus

Vuoden lautapelit ja innostavimmat lelut on taas rankattu

21.8.2019 Sutkaus

20.8.2019 Sutkaus

Syksyllä jatkuvassa Maajussille morsian -sarjassa myös pohjoissavolainen edustus – lapinlahtelainen Antti, 25, viljelee rehua ja haaveilee pienpanimosta

Yli 9-kiloinen hauenkörmy tarttui virveliin – saalis oli 15 senttiä lyhyempi kuin 8-vuotias kalastajansa

Veikko vastaa: Kuinka nuori on proteiinipitoinen dinosaurus?

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.