Velipuolikuu-sarja naurattaa 30 vuoden jälkeenkin – mutta miksi?

Muistatko vielä Elainen? Varmaankin muistat. Kuuluisa Velipuolikuu-viihdeohjelma keräsi aikanaan miljoonayleisöt, mullisti kotimaista sketsiviihdettä, ja tunnussävel Muistan sua Elaine myi kultalevyn verran.

Vielä 30 vuotta myöhemminkin sarjan sketsejä, kuten ämpärin tyhjentämisestä kinaavaa Pontsan perhettä, muistellaan ja toistellaan. Sarjan ohjaaja-kirjoittaja Kari Kyrönseppä julkaisi keskiviikkona kirjan, jossa tekijät kertaavat sarjan kuuluisimpia kohtauksia ja pohtivat sen menestyksen ja kestävyyden syitä.

– Oli tietoinen valinta uudistaa ja ottaa riski. Tarjota nautittavaa, mutta myös nieleskeltävää, Kyrönseppä sanoo.

Näyttelijä Kari Heiskanen arvelee jujun piilevän siinä, että sketsit näyteltiin katsojalle ikään kuin ne olisivat totta – ei niin, että ne olisivat komediaa.

– Se jättää katsojalle pureskeltavaa, ja katsojan pitää itse löytää hauskuus.

Nieleskelemistä kotimaisella yleisöllä oli etenkin Montreux’n kansainvälistä tv-viihdekisaa varten tehdyssä Raw War -jaksossa, joka irvaili armeijalle. Lööpit kirkuivat ”häpeä”-otsikoita, mutta niin vain ohjelma voitti kisassa Hopeisen ruusun.

Kyrönseppä kertoo, että Velipuolikuun suursuosio lähti nuorimmista katsojista, jotka ottivat huumorin omakseen. Muutaman jakson jälkeen se tarttui muuhunkin yleisöön, ja parhaimmillaan sarjaa katsoi yli kaksi miljoonaa suomalaista.

– Kakarat nauroi, ja se mursi jäätä.

 

Sekunnintarkka tempo

 

Toinen Velipuolikuun tuoma uudistus oli kiivas tempo. Lyhimmät sketsit olivat vain parin sekunnin mittaisia.

– Edellytys oli, että rytmi on tiivis, ja ohjelmassa oli sekunnilleen tarkka rakenne. Silläkin uhalla, että jotain menee katsojalta ohi, ei jääty alleviivaamaan tai selittelemään vaan mentiin eteenpäin. Se oli uutta suomalaisessa sketsiviihteessä, sanoo näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius.

Mutta mistä sarjan nimi tuli? Kyrönsepän mukaan tarkoituksena oli rakentaa nimi kolmesta palasta niin, että kaksi kuuluu aina yhteen, mutta kokonaisuudesta tulee käsittämätön.

– Ohjelmassa oli samanlaisia pyrkimyksiä, yhdistää asioita kummallisilla tavoilla.

Tekijäkaarti muistelee, että Kyrönsepällä oli nimiehdotuksia nippukaupalla. Voisimme siis muistaa ohjelman esimerkiksi nimellä Silityslautavatsa.

Kari Kyrönseppä: Velipuolikuun vetovoima. Pääsiäishanukkaan valmistus ja muita sketsiohjeita (Docendo 2014)

Hanukasta mietittiin kuuden askeleen verran

Velipuolikuu oli Suomen katsotuin tv-ohjelma

Uusimmat

Viihde

17.01.2019 Sutkaus

IL: Kristiina Komulainen alkoi opiskella poliisiksi

16.01.2019 Toivanen

16.01.2019 Sutkaus

15.01.2019 Sutkaus

15.01.2019 Toivanen

14.01.2019 Sutkaus

13.01.2019 Sutkaus

Kun nahkapukunainen rimpauttaa, vastaaja kavahtaa – This is Jones, Mrs Jones

12.01.2019 Toivanen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.