Yksin matkalle maailmaan

Pari kuukautta sitten Arttu Muje lähti reissuun. Jos joku olisi halunnut lähteä seuraksi, mukaan olisi mahtunut, mutta kukaan ei ilmoittautunut.

23-vuotias nuorimies lähti siis yksin matkaan kohti Thaimaan valkohiekkaisia rantoja.

- Moni kysyi ennen reissua, miten uskallan lähteä matkaan yksin. Yritin keksiä, mikä siinä oikeastaan edes pelottaisi, Muje hämmästelee.

Syytä Muje ei keksinyt. Ei siitäkään huolimatta, että hän ei ollut kovinkaan kokenut matkailija ennen reissua.

- Olin käynyt Thaimaassa kerran aikaisemmin kaverini kanssa. Sen lisäksi olen reissannut lähinnä vain naapurimaissa.

Muje pakkasi rinkkansa, lensi Pariisin kautta Bangkokiin ja sujahti suurkaupungin vilinään vailla selkeää suuntaa.

- En tykkää suunnitella asioita liikaa etukäteen. Majapaikankin saa halvemmalla, jos sitä ei varaa etukäteen.

Vapaa aikatauluista Parin Bangkokissa vietetyn päivän jälkeen Muje päätti lähteä miljoonakaupungista rauhalliselle Koh Lanta -saarelle. Siellä hän oli vieraillut myös aiemmalla Thaimaan-matkallaan.

Bussissa ei kuitenkaan ollut tilaa suomalaiselle turistille.

- Otin taksin toiselle puolelle Bangkokia tietämättä, pää-senkö sieltäkään bussiin. Siinä vaiheessa hieman jännitti. Pian kuitenkin vietin 12 tuntia bussissa, jossa oli lisäkseni vain paikallisia. Se oli hieno kokemus.

Muje yllättyikin siitä, miten helposti yksin reissaaminen lopulta sujui.

- Pidin siitä, että sain tehdä kuten halusin. Yksin ei tarvitse sovitella ja suunnitella aikatauluja niin tarkkaan.

Muurit matalaksi Kovin kauaa Muje ei kuitenkaan ehtinyt yksinään Thaimaassa seikkailla. Koh Lantaan oli saapunut yksinäisiä matkailijoita ympäri maailmaa. Tarvittiin vain pieni rantabaari, ja pian Mujeella oli matkaseuraa.

- Tutustuin neljään jo pidempään reissussa olleeseen, joiden kanssa majoitumme samassa paikassa. Jatkoimme sen jälkeen matkaa yhdessä parin viikon ajan.

Jälkikäteen Muje on iloinen, että lähti reissuun yksin. Kaverin kanssa olisi tuskin tutustunut niin hyvin muihin matkailijoihin.

- Ajauduin porukoihin, joihin ei välttämättä olisi tullut mentyä, jos joku kaveri olisi ollut mukana, Muje arvelee.

Avainsana on Mujeen mukaan avoimuus.

- Matkailijoilla ei yleensä ole muureja ympärillään. En usko, että ihminen, joka haluaa matkaseuraa, voisi edes jäädä sitä vaille.

Maksumiestä ikävä Välillä reissussa tuli hetkiä, jolloin Muje olisi kaivannut suomalaista kaveria.

- Joskus olisin halunnut selittää jonkin asian suomeksi tai puhua edes hetken omaa kieltäni.

Kaveria tuli ajoittain ikävä myös kukkaroa kaivellessa. Esimerkiksi majoitus maksaa usein enemmän yhden kuin kahden hengen huoneessa.

Muje ei kuitenkaan keksi montakaan asiaa, joita ei voisi tehdä yksin reissatessa.

- Kyse ei ole niinkään siitä, että ei voisi tehdä jotain yksinkin. Esimerkiksi sukeltamaan tai kiipeilemään ei vain tule lähdettyä niin helposti yksin, kuin jos mukana olisi joku kaveri, Muje pohtii.

Kokeilu kannattaa Kuukauden reissusta lähes puolet itsekseen matkannut Muje myöntää, että hän selvisi lomasta pienillä vastoinkäymisillä.

- En esimerkiksi sairastunut kertaakaan. Hävitin tosin suomalaisen sim-korttini, joten en saanut pidettyä tiivistä yhteyttä Suomeen. Se oli kuitenkin pieni sivuseikka.

Itsenäinen seikkailu lisäsi rohkeutta. Suunnitteilla on jo uusi reissu, jonne Muje haluaa lähteä yksin.

- Ei matkalle lähdetä hengailemaan itsekseen, vaan sinne mennään tutustumaan uusiin ihmisiin.

Muje tietää nyt kokemuksesta, että ennen reissua jännitys on pahempaa kuin matkalla ollessa.

- Jos yksin matkustamista vain kokeilee, reissu varmasti yllättää positiivisesti, Muje kannustaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Viihde

17.11.2019 Sutkaus

16.11.2019 Sutkaus

15.11.2019 Sutkaus

14.11.2019 Sutkaus

13.11.2019 Sutkaus

12.11.2019 Sutkaus

Sutkaus

10.11.2019 Sutkaus

Kätfish julkaisi debyyttialbuminsa – Laulaja levystä: Rempseää twistiä ja muutama syvällisempi kappale

9.11.2019 Sutkaus

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.