Ihminen hukkuu jo muutamassa minuutissa – Pelastussukeltaja: Yhdeksän kymmenestä löydetään kuolleena

– Yleensä 10 minuuttia on kriittinen raja, että ihminen voi vielä selvitä. Jokainen veden alla vietetty minuutti heikentää elintoimintoja kymmenellä prosentilla, tiivistää palomies ja pintapelastaja Tuomo Koistinen Varkauden paloasemalta.

Koistinen sekä paloesimies, sukeltaja Aki Nyyssönen ja palomies, pintapelastaja Jyrki Mikkonen ovat kokeneita hengenpelastajia.

Kaikilla on takanaan yli 20 vuoden ura palomiehinä. Pintapelastus, eli ihmisten pelastaminen vedestä, kuuluu työn perustehtäviin.

Tänä vuonna hukkumistapauksia on ollut sekä Etelä- että Pohjois-Savossa poikkeuksellisen paljon.

– Syynä lienee helle ja lämpimät vedet. Sellaisetkin, jotka eivät yleensä ui, ovat nyt lähteneet, Koistinen arvioi.

Veden lämpötila vaikuttaa myös siihen, kuinka nopeasti hukkuva on saatava pois vedestä.

– Lämpimässä vedessä ihmisen elimistö kestää happivajetta huonommin. Kylmässä vedessä keho jäähtyy nopeammin, mikä suojaa aivoja hapenpuutteelta, Nyyssönen kertaa.

Kun ihminen on painunut pinnan alle, alkaa sekuntipeli siitä, selviääkö hän hengissä. Veden alla jo muutama minuutti riittää hukuttamaan ihmisen.

Sukeltamalla suoritettavissa pelastustehtävissä aikarajana pidetään aikuisten kohdalla puolta tuntia, lapsilla tuntia. Tämän jälkeen tehtävänimike vaihtuu pelastamisesta hukkuneen etsinnäksi.

– Ero aikuisilla ja lapsilla johtuu siitä, että lapsilla fysiologia on sellainen, että he kestävät hapettomuutta aikuisia paremmin, Nyyssönen sanoo.

Vaikka pintapelastustehtävistä moni päättyy onnellisesti, joutuvat erityisesti pelastussukeltajat näkemään paljon kuolemaa.

Nyyssösen arvion mukaan yhdeksässä tapauksessa kymmenestä sukeltajat eivät voi tehdä enää juurikaan muuta kuin tuoda vainajan kunnioittavasti pintaan.

– Olen nähnyt urani varrella useita hukkuneita, joten siitä on tullut rutiinia. Toki jos kyseessä on lapsipotilas tai joku tuttu, koskettaa se eri tavalla, Nyyssönen miettii.

Hukkuvaa pelastettaessaan myös palomies asettaa itsensä vaaraan.

Hukkuva ihminen on usein rimpuillut jo tovin henkihieverissä, joten avun saapuessa hän tarrautuu pelastajaansa niin, että auttaminen muuttuu yhä raskaammaksii.

Heikoilla jäillä riskinä on puolestaan se, että pelastettava kiskaisee myös pelastajansa jään alle.

– Olennaista on saada hillittyä omat hermonsa ja rauhoitettua paniikki. Onneksi meillä on näihin tilanteisiin välineet ja koulutus, Koistinen tuumaa.

Kaikki kolme miestä ovat yhtä mieltä siitä, että vesipelastustehtävät ovat fyysisesti kuormittavimmasta päästä.

– Vedessä liikkuminen varusteet päällä on erittäin raskasta, Mikkonen sanoo.

– Ihmiset harvoin hukkuvat tien viereen, joten joudumme myös kävelemään välimatkat varusteet päällä. Mitä enemmän aikaa menee matkoihin, sitä huonommalla todennäköisyydellä ehdimme ajoissa auttaa, Nyyssönen lisää.

Kaikilta pintapelastajilta vaaditaan joka vuosi kaksi, sukeltajilta kymmenen veteen liittyvää kertausharjoitusta.

Mikä ihme miehet on saanut hakeutumaan alalle, jossa ruumiiden näkeminen ja käsitteleminen on vain osa normaalia työvuoroa?

– Urani alussa en ollut nähnyt kuollutta ihmistä, joten kyllähän se arvelutti. Nyt, kun kuolleita näkee joka vuosi, se ei enää säikäytä. Eloton ihminen ei hengitä tai liiku. Kun se tulee veden alla vastaan, niin nopeasti vain pintaan, että ensihoitajat voivat aloittaa työnsä, Nyyssönen kuvaa.

Kuinka ainaisia, mutta usein turhia hukkumiskuolemia voitaisiin välttää?

– Ei pyörittäisi veden äärellä päihteiden vaikutuksen alaisena, Koistinen sanoo.

– Pelastusliivit päälle aina, kun lähtee vesille. En ole kertaakaan kuullut yhdestäkään ihmisestä, joka olisi hukkunut pelastusliiveissä, Nyyssönen tiivistää ja selvästi tarkoittaa sanomaansa.