Jumalanpalvelukset siirtyivät Facebookin livelähetyksiksi Varkaudessakin – Kirkollisissa häissä, kasteissa tai hautajaisissa saa olla paikalla enintään kymmenen henkilöä

Varkauden seurakunnassa koronatilanne tarkoittaa sitä, että kaikki kokoavat tilaisuudet on peruttu toistaiseksi.

– Kirkolliset toimitukset, häät, kasteet ja hautajaiset toimitamme hallituksen ohjeiden mukaisesti. Paikalla saa olla yhteensä enintään kymmenen henkilöä, kirkkoherra Jarkko Piippo kertoo

Jumalanpalvelukset toimitetaan ilman kirkkotilassa läsnä olevaa yleisöä.

–  Myös meidän seurakunnastamme lähetetään Facebook-sivujemme kautta livelähetyksiä hartaushetkistämme. Tiedotamme tilanteen muutoksista sekä Facebookissa että kotisivuillamme.

Seurakunnan työntekijöitä on ohjeistettu käsien pesemisen tärkeydestä, oikein yskimisestä, täysin terveenä töihin tulemisesta sekä muistutettu hallituksen ja terveysviranomaisten antamien sääntöjen ja ohjeiden noudattamisesta.

– Olemme kaikki samassa tilanteessa ja haluamme osaltamme suojella riskiryhmään kuuluvia, vanhuksia ja perussairauksia sairastavia henkilöitä.

Seurakuntamme työntekijät ovat tavoitettavissa henkilökohtaista keskustelua ja sielunhoitoa varten ajanvarauksella.

Seurakunta tarjoaa myös kiireetöntä asiointiapua sitä tarvitseville yhteydenottopyynnön kautta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.