Kotona ei ollut ruokaa eikä vanhempia

Onnekas. Se sana toistuu usein, kun Timo Suhonen puhuu lapsuudestaan isovanhempiensa talossa.

Muistot ovat heränneet, kun Varkaudessa on joulun alla käyty osin kärkevääkin keskustelua lastensuojelun tilasta ja erityisesti huostaanottojen määrästä.

– Taustani vuoksi olen aidosti herkkä näistä lapsiasioista.

Timo oli yhdeksänvuotias ja jouluun viikon verran aikaa, kun hän askelsi Rajakatua pitkin isovanhempiensa luokse Lehtoniemeen. Kotona Lemmensillantien kerrostaloasunnossa ei ollut useaan päivään näkynyt ruokaa eikä vanhempiakaan, joten pojan ajatuksena oli viettää viikonloppu mummolassa.

– He näkivät tilanteen vakavuuden, ja niin minä jäinkin sinne. Isoveli tuli parin viikon päästä perässä.

Ensimmäisestä joulustaan mummolassa hän muistaa ennen kaikkea lämmön ja turvallisuuden tunteen. Nukkumaan mennessä tiesi, että aamulla on joku kotona huolehtimassa.

Kun Kotikuja vaihtui virallisesti Suhosen poikien osoitteeksi, kaupungilta tuli sosiaalityöntekijä tarkastamaan, onko seitsenkymppisistä isovanhemmista huoltajiksi.

– Mummo oli juuri laittamassa leipiä uuniin, joten käynti jäi lyhyeksi, Timo nauraa.

Pullantuoksuinen koti riitti vakuudeksi, eikä järjestelyä kyseenalaistettu koskaan. Isovanhemmillaan Timo asui siihen asti, kunnes muutti 19-vuotiaana yhteen tyttöystävänsä kanssa.

Näiden muistojen vuoksi Timo Suhosella on Varkauden kaupunginhallituksen puheenjohtajana luja luottamus lastensuojelun työntekijöihin. Hänen päihdeongelmaisten vanhempiensa toimintaan ei kukaan 1980-luvun alun Varkaudessa puuttunut, vaikka vanhemmat saattoivat olla viikonkin tietymättömissä ja veljekset kaksin kotona.

Hän uskoo, että koulussa ja naapurustossa se kyllä huomattiin, mutta silloin ei ollut tapana puuttua toisten perheasioihin.

– Vaatteeni haisivat ja olin nälkäinen. Koulunkäynti ei sujunut, ja todistuksessa keskiarvoni oli vähän päälle viitonen. Saatoin olla vielä puolenyön aikaan pihalla keinumassa, eikä siihenkään kiinnitetty huomiota, Timo ihmettelee.

– On oikein, että vaikeistakin asioista keskustellaan, mutta pitäisi puhua oikeilla nimillä ja faktoilla. Jokaisen huostaanoton taustalla on aina useita selvityksiä, ja siellä taustalla on myös aina jokin riski. On luotettava siihen, että viranomaiset tekevät päätöksiä parhaan ymmärryksen ja tiedon mukaisesti ja lapsen edun nimissä.

– Ennakoiva perhetyö on hirveän tärkeää, mutta aina sekään ei auta, jos vanhemmilla ei ole kykyä kantaa vastuutaan. Omassa tapauksessani ei olisi ollut sellaista apua, että tilanne olisi muuttunut.

Itse toteuttamansa huostaanoton hän uskoo tapahtuneen viime hetkellä ennen murrosikää. Sitten päihteet olisivat ottaneet kuskin paikan elämässä, jota kukaan aikuinen ei ohjannut.

Kotikujalle muutettuaan Timo vaihtoi koulua ja sai uusia kavereita. Alkoi normaali lapsen elämä, johon kuului leikkiä ja harrastuksia, kuten jääkiekkoa ja uintia. Koulukin sujui paremmin, ja todistuksen keskiarvo nousi nopeasti.

Jo nuorena miehenä hän teki päätöksen, ettei hänen yhdeksänvuotiaansa tarvitse kävellä pois kotoa turvaa hakemaan. Omasta lapsuudestaan hän on kertonut perheelleen, jonka kolmesta lapsesta nuorin on juuri nyt yhdeksän vanha.

– Koen olevani onnekas ja toivoisin olevani hyvä esimerkki muille, joiden lähtökohdat ovat huonot. Joka päivä olen iloinen, kun mietin, miten asiani voisivat olla.

– Isovanhemmille ehdin onneksi osoittaa kiitollisuutta, ja he myös näkivät tulokset työstä, jonka tekivät.