Kouluvuosi käyntiin tutuin merkein

On päiviä, jotka ihminen muistaa lopun elämäänsä.

Tänään on yksi niistä päivistä, kun 41 ekaluokkalaista aloittaa koulutaipaleensa Könönpellon koululla.

– Onhan tämä erikoislaatuinen päivä, kommentoi lastaan kouluun saatteleva Mervi Kokko.

Päivän päähenkilölle, ensimmäiselle luokalleen astelevalle Milla Kokolle, päivä avaa ovet tuntemattomaan koulumaailman.

– Milla on odottanut koko kesän koulujen alkamista, Mervi paljastaa.

Uudesta elämänvaiheesta huolimatta Milla ei tunnu jännittävän koulun alkua.

– Ei jännitä ollenkaan. Paljon kavereita aloittaa samaan aikaan, lausuu Milla.

– Siskon kansa voi kulkea koulumatkan, hän jatkaa samalla kipittäen muiden koululaisten juokse leikkimään.

Jos Millan ei tarvitse jännittää koulujen alkamista, ei hänen pitänyt myöskään pelätä koulumatkallaan.

Siitä pitivät huolen kaupungin Osallistu oikeesti! –pelaajat, siis koulutienturvaajat.

– Idea syntyi spontaanisti ja itse asiassa tiistaiaamuna alkoi vapaaehtoisten kerääminen, kommentoi koulutienturvaaja Kirsi Ryynänen-Markkanen.

Koulutienturvaajat ovat kaupungin työntekijöitä, jotka muistuttelivat tienkäyttäjiä rauhallisesta vauhdista koulujen lähistöillä.

Ainakaan Könönpellossa ongelmia ei ole kaahareiden suhteen ollut.

– Positiivista on myös nähdä, miten moni on saapunut tänne kävellen tai pyöräillen, Ryynänen-Markkanen kertoo.

Kello pirisee ja on tullut aika siirtyä luokkiin. Vanhemmat oppilaat kulkevat tottuneen oloisena sisätiloihin, mutta nuorimmat jäävät vielä pihalle ryhmittymään uuden opettajansa eteen.

– Antakaa vielä viimeiset halit vanhemmillenne ennen koulun alkamista, neuvoo tuoreen 1B luokan opettaja Maarit Holopainen.

Ja niin on tullut aika astua opintielle. Vanhempien ottaessa taka-askelia, lähtevät innokkaat ekaluokkalaiset Holopaisen perässä kohti koulurakennusta.

– Kaikki tallella, huudahtaa iloinen Holopainen nimenlaskun suoritettuaan.

Nimikylttejä hypistellään, Aapisia jaetaan, leikkejä leikitään.

Vaikka paljon on muuttunut Holopaisen 39-vuotisen opettajanuran aikana, on ensimmäisen koulupäivän sapluuna pysynyt samana.

– Hieman aina ekaluokkalaisia jännittää, mutta silti kaikki ovat intoa täynnä, Holopainen innostuneena kuvailee.

Ekaluokkalaisten kohdalla Holopainen painottaa yksilöllisyyttä, sekä sitä, ettei omaa osaamista vertailtaisi muihin.

– Tänne tullaan oppimaan, eikä kaikkea tarvitse heti osata.

Yhden muutoksen Holopainen tosin löytää: ekaluokkalaiset ovat tänä päivä aiempaa valmiimpia oppilaita.

– Pienten koulu, jossa esikouluvuosi ja peruskoulun kaksi ensimmäistä vuotta muodostavat kokonaisuuden, helpottaa koulutielle lähtöä.

Ennen lounasta on vielä aika siirtyä hetkeksi yhteiseen tilaisuuteen kuuntelemaan rehtorin tervehdyksiä oppilaille.

Reilu 15 vuotta Könönpellon koulun rehtorina toiminut Päivi Malkki komppaa huomioissaan Holopaista.

– Lähestulkoon kaikki muu on muuttunut, mutta kyllä ensimmäisen koulupäivän vilkkaus ja iloinen sutina ovat aina ennallaan.

– On suuri ilo ja kunnia päästä opettamaan ekaluokkalaisia, Holopainen osuvasti tiivistää.

Kouluvuosi starttasi Varkaudessa

Peruskoulunsa aloitti Varkaudessa 168 ihmistä. Koko Pohjois-Savossa ensimmäiselle luokalle asteli 2566 oppilasta.

Varkaudessa toimii yhteensä seitsemän peruskoulua. Pohjois-Savossa kouluja on 109.