Kuu pimeni osittain – Lukijat lähettivät hienoja pimennyskuvia

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä nähtiin osittainen kuunpimennys. Pimennystä seurattiin myös Varkauden seudulla, mistä todistavat lukijoiden Warkauden Lehteen lähettämät upeat kuvat.

Esa Heikkinen seurasi pimennystä yhdessä tyttärensä kanssa Härkämäen observatoriolla.

– Nähtiin samalla kansainvälinen avaruusasema ISS. Se oli sellainen pieni piste, Heikkinen kertoo.

Pimennyksen syvimmässä vaiheessa vähän yli puolet kuusta jäi maan varjon pimentämäksi. Tässä vaiheessa oltiin puolen yön jälkeen.

– Osittainen kuunpimennys ei ole se hienoin mahdollinen, mutta ehdottomasti katsomisen ja kuvaamisen arvoinen, Heikkinen toteaa.

Tällä kertaa kuunpimennys tuli tähtitaivaan tapahtumia aktiivisesti seuraavalle Heikkiselle yllätyksenä. Hän selvitti seuraavan täydenkuun ajankohtaa, kun selvisi, että taivaallahan näkyy myös kuunpimennys.

– Kesällä ei niin ehdi taivasta katsella.

Kuunpimennyksen seuraamista ja kuvaamista helpotti se, että taivaalla ei ollut pilviä.

– Vähän kuvissa on utuisuutta, kun aurinko ei kesällä laske kovin alas, Heikkinen kertoo.

Kuunpimennyksiä nähdään täysikuun aikaan. Pimennyksen aikana kuu on taivaalla vastakkaisella puolella maapalloa kuin aurinko.

Yleensä maan varjo kulkee kuun yli tai ali. Pimennyksen aikaan maan varjo peittää kuun joko kokonaan, jolloin tulee täydellinen kuunpimennys, tai osittain.

Pohjois-Suomessa pimennys jäi horisontin taakse. Kuu ei ehtinyt nousta näkyviin ennen pimennystä.

Kesällä täysikuut ovat Suomessa hyvin matalalla.

Seuraavaa kuunpimennystä joutuu vähän aikaa odottelemaan. Seuraavan osittaisen kuunpimennyksen voi nähdä marraskuussa vuonna 2021 ja täydellisen kuunpimennyksen syyskuussa 2025.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Keski-Savo

THL: Suomessa on kuollut nyt 48 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin

Varkauteen Amarillon konttiravintola, Morton avautuu vapuksi, Harry`s Factory palvelee Itsenäisyydenpuistossa

Suomalaisten huippumuusikoiden Uuden edessä -kappale tuo lohtua koronatilanteeseen: "Minusta on liikuttavaa kuulla se yhteisvoima ja toivo"

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kirjoitti kirjeen Kiuruvedelle

KYSin ovelle konttipäivystys – Infektiopäivystys erotetaan muusta toiminnasta

Wartalolle miljoona lisäpääomaa ja ensi vuonna toinen, kaupungin konsernijaosto esittää

Pohjois-Savon koronatartunnat keskittyvät nyt kolmelle paikkakunnalle – Kiuruvedellä yli 20 tartuntaa

Varkauden epidemiaosasto on valmiina korona-aaltoon: "Oma terveys ei hirveästi mietitytä vaan se, että sairaana en pääse töihin ja muiden taakka lisääntyy"

Virvon varvon vitsasella, tällä kevätoksasella – Valamon luostarissa vietetään pääsiäistä poikkeusoloissa

Olemme kaikki yhdessä – Ortodoksien pääsiäisyön palvelus lähetetään verkkoon Joroisten tsasounasta