Sienet eivät nouse ellei tule vettä

Koivut kellastuvat keskellä heinäkuuta, vähät mustikat ovat pieniä ja vatukossa marjastaja tuupertuu kuumuuteen.

Sienestäjät kyselevät toisiltaan, onko kukaan löytänyt mitään.

Heikolta näyttää: muutama onnekas on Varkaudenkin tienoilla saanut kastikekantarellit heinäkuun alkupuoliskolla, mutta sen jälkeen helle on tehnyt selvää sekä sienistä että sienestäjistä.

Viime viikonlopun sateet antoivat pientä toivoa, mutta ne eivät pystyneet kastelemaan rutikuivaa maaperää pintaa syvemmältä. Valtakunnallisen ympäristökeskuksen ajantasaiset vesitilannekartat kertovat, että koko Savossa maaperässä on vain 20–30 prosenttia siitä vesimäärästä, jonka se pystyy imemään. Kuopion pohjoispuolella on paikoitellen vieläkin kuivempaa.

Suomen sieniseuran facebook-sivuilla näyttää yhtä kuivalta kuin maastossa. Siellä täällä on löytynyt yksittäisiä haperoita ja tatteja, mutta kovin on hiljaista.

Keski-Savossa erottuu yksi kohta, jossa maaperässä näyttäisi olevan edes hieman enemmän vettä kuin kaikkialla muualla. Valtatie 23:n kahta puolta, Suuri-Varpanen- ja Iso-Rummukka-järvien välillä on kartalla läntti, jossa maankosteuden vajaus on 50, kun se muualla on 70 tai 80.

Normaalivuosina tämäkin luku kertoo kuivuudesta, mutta nyt seutu Heinäveden ja Leppävirran rajamailla kannattaa katsastaa.

Pari pistokoetta valtatieltä sivuteiden varsille ja maastoon, pohjoisen puolen rinteitä alamäkeen. Siellä kosteus säilyy paremmin kuin paahteen puolella ja mäkien päällä.

Ensin näyttää lupaavalta: koivuissa on vain yksittäisiä keltaisia lehtiä. Kuusikko vaihtuu sekametsäksi, ja hirven sorkan jälki on painunut rutikuivaan sammaleeseen.

Maastossa erottuu metsäkoneen ura ja siellä täällä oksakasoja. Metsää on ilmeisesti harvennettu muutama vuosi sitten, ja harvennus innostaa myös sienirihmastot kasvamaan.

Kuusikossa on itikoita. Eteen tulee koivikko, jonka juurella on tiheää heinää. Sieltä ei kannata sieniä etsiä.

Paarmat tunkevat silmiin ja korviin. Vesipullo lipsuu hikisissä käsissä. Käännyn takaisin.

Juuri kun usko on loppunut, kuusenneulaskarikkeessa on kaunis kehä vaaleanruskeita sieniä. Ne ovat pieniä ja kuivia, mutta täysikasvuisten välistä on tunkemassa esille pienempiäkin yksilöitä.

Suppilomalikat ovat ponnistaneet joukolla esiin. Ruokasieniä nämä sitkeät lahottajat eivät ole, mutta antavat toivoa: muuallakin rihmastot elävät ja odottavat vettä.

Metsään ei nyt kannata suunnata ainakaan suuren saaliin toivossa. Koivun kaverina kasvavia kantarelleja voi tähytä rannoilta ja muuten kosteina pysyvistä paikoista, mutta tuuria niiden löytäminen vaatii. Maasta nousseet pienet alut eivät nyt kasva, vaan kuivuvat paikoilleen.

Tyrmäävä helle jatkuu ainakin elokuun alkupuolelle saakka eikä sateita ole luvassa. Se kuivattaa maata entisestään, joten muutamaan viikkoon ei sienimetsään tarvitse edes yrittää.

Jos loppukesä muuttuu sateiseksi, on vielä toivoa hyvästäkin sienisadosta. Varsinkin herkkutatti tuntuu tykkäävän siitä, että keskikesällä helle kuumentaa rihmastoa: moni muistaa syksyn 2003, kun hellekesän jälkeen joka paikka oli täynnä herkkutatteja.

Sitä odotellessa voi kokeilla vaikka sadetanssia.

Kirjoittaja on Warkauden Lehden toimittaja, keruutuotetarkastaja ja sieniharrastaja.

Ympäristökeskuksen vesitilannekartat