Varkaudessa ei ole todettu koronatartuntaa neljään viikkoon

Varkaudessa ei ole todettu koronavirustartuntaa 28 päivään. Näin on tilastoinut Toni Eronen, joka pitää yllä säännöllistä karttaa todetuista koronatartunnoista Twitterissä. Seurannan tiedot on kerätty Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tilastoista.

Varkaudessa todettujen tartuntojen määrä on siis pysynyt viidessä jo neljä viikkoa.

Varkauden kaltaisia kuntia on koko maassa vain muutamia. Tartuntojen lisääntymisen ovat saaneet pysäytettyä myös muun muassa Pori, Jämsä, Kokkola ja Pietarsaari. Kuntia, joissa uusia tartuntoja ei ole todettu ainakaan 22 päivään, on alle kymmenen.

Maassa on toki edelleen paljon kuntia, jotka eivät ole vielä joutuneet THL:n seurantalistalle eli niissä on todettu alle viisi koronatartuntaa. Keski-Savossa tällaisia ovat Joroinen, Leppävirta, Henävesi ja Pieksämäki.

Pohjois-Savossa kartalla korkean tai kohonneen riskin kunniksi nimetään Kuopio, Kiuruvesi ja Iisalmi, Etelä-Savosta Mikkeli ja Savonlinna sekä Pohjois-Karjalasta Joensuu.

Suomessa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut yhteensä 267 ihmistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Määrä on kasvanut eilisestä kahdella.

Eilen THL kertoi viidestä kuolonuhrista, ja perjantaina ilmoitettujen kuolleiden määrä oli niin ikään viisi.

Tartuntoja on Suomessa todettu nyt yhteensä 5  913. Uusia varmistettuja tartuntoja on eilisen jälkeen raportoitu 33.

Eilen ilmoitettiin 142 uudesta tartunnasta, perjantaina 65:stä ja torstaina sadasta.

Suurin osa sekä tartunnoista että kuolemista on raportoitu Uudeltamaalta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä sekä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueelta.

THL:n lauantaisten tietojen mukaan koronavirustapausten kokonaisilmaantuvuus on 106 tapausta 100  000:ta asukasta kohden.

Uusimman liukuvan seitsemän päivän seurantajakson eli huhtikuun 30. päivän ja toukokuun 6. päivän aikana todettiin yhteensä 599 uutta tautitapausta. Uusien tapausten ilmaantuvuus oli 11 tapausta 100  000:ta asukasta kohti, kun edeltävällä seitsenpäiväisellä seurantajaksolla ilmaantuvuus oli 13.

Perjantaina päivitetyn alustavan arvion mukaan taudista on jo toipunut ainakin 4  000 ihmistä. Arvio pohjautuu niihin tiedossa oleviin tapauksiin, joiden toteamisesta on kulunut vähintään kaksi viikkoa ja joiden taudinkulusta ei ole muuta seurantatietoa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.