Yksityiskohdilla ja väreillä iloa syksyyn

Syksyn tullen voi myös sisustaa pihaa tai parveketta. Jo pieniä yksityiskohtia muuttamalla voi saada uutta syksyistä ilmettä. Warkauden Portin Pentik Outlet –myymälän Sari Kainulainen kertoo, että jotkut lyhdyt ja kyntteliköt eivät kestä kovin hyvin kosteutta ja soveltuvat siten lähinnä sisäkäyttöön, mutta niitä voi myös laittaa katetulle kuistille tai lasitetulle parvekkeelle.

Myös erilaiset kukka-amppelit ovat Kainulaisen mukaan suosittuja. Myymäläpäällikkö Anna-Kaisa Auvisen mukaan syksyn kangaskuoseissa näkyvät keltainen ja oranssi väri.

Lokakuussa myymälän tuotevalikoimassa alkaa puolestaan jo näkyä joulu. Auvinen ja Kainulainen kertovat, että asiakkaat kyselevät jonkin verran erilaisia sisustusvinkkejä. Parveketekstiilejä menee Auvisen mukaan enemmän kesäisin, mutta koristekukat ja vahakankaat ovat suosittuja myös syksyllä. Hän vinkkaa, että erilaisia koreja, lyhtyjä ja kukkia voi myös yhdistellä.

– Lasitetulle parvekkeelle sopivat myöas jakkarat ja torkkupeitot.

Erilaiset aurinkokennovalaisimet, kynttilät ja lyhdyt tuovat valoa pihalle tai kuistille.

– Nykyisin aurinkokennovalaisimet ovat tehokkaita. Jotkut niistä keräävät päivällä niin paljon valoa, että ne palavat läpi yön, Carlsonin sisustussuunnittelija Mari Ukkonen kertoo.

Ukkosen toimialaan kuuluvat pääasiassa sisätilojen suunnittelu ja erilaiset pintamateriaalit.

– Moni asiakas ei tiedä, että meiltä löytyy myös sisustussuunnittelupalvelua.

Hänen mukaansa lasitetulle parvekkeelle saa kalusteisiin uutta ilmettä vaikkapa tyynyjä ja peittoja vaihtamalla.

– Syksyn väreissä on paljon vihreää, poltettua oranssia ja punaista, mutta edelleen petroolin ja turkoosin sävyjä myös. Ei tarvitse olla pelkkää harmaata ja mustaa.

Lasitetulla parvekkeella kausi jatkuu pidemmälle syksyyn ja esimerkiksi terassille on saatavilla erilaisia lämmittimiä. Spottivaloilla voidaan valaista pihalla vaikkapa yksittäinen puu tai pensas. Valaisimilla ja erilaisilla lyhdyillä voi reunustaa esimerkiksi pihatien tai talon kuistin. Lyhtyjä voi myös ripustaa pihapuihin. Kukista ja kasveista esimerkiksi kellokanervat ja callunat ovat syksyisin suosittuja.

– Nyt on myös hyvä aika istuttaa kukkasipulit, Ukkonen muistuttaa.

Uusimmat

Keski-Savo

Tietotekniikkaa rakentava yritys pyrkii selittämään asiat ymmärrettävästi: Me puhumme mahdollisimman vähän hobittia

Timo Suhonen haluaa tupon takaisin

Varkaus vastustaa malminetsintää ja vaatii kymmenien miljoonien vakuudet

Yksi kivi on ohjannut malminetsijät Tervaruukinsalolle

GTK etsii Suomesta akkumineraaleja, ja siksi se kartoittaa tänä vuonna Soisalon kalliot

Kiekkoisä matkalla kohti äärimmäistä – Extreme-triathlon vie varkautelaisen Jussi Kiiran kesällä kolmeen eri maahan

Pupunkorvat päähän ja filtterit kohdilleen –  snäppäävä kouluterkka haluaa lisätä vuorovaikutusta

Sergei Chapninin ajatuksesta syntyi ainutlaatuinen ikoninäyttely, jonka Valamon luostari sai toisena maailmassa

Talvisessa Linnansaaressa vallitsee ääretön rauha – Koiravaljakko jouduttaa potkukelkkailijan matkan tekoa

Metsän eläimet ja keijut lehahtavat kuviskoulun näyttelyyn