Äiti on aina vähän vaiheessa

Horisontti

Työkaveri nimitti sitä osuvasti kuminauhavaiheeksi: itsenäistyvä nuori aikuinen vuoroin muuttaa pois lapsuudenkodistaan ja palaa hetkeksi takaisin kesätöihin tai miettimään seuraavaa siirtoa ennen lopullista irtautumistaan.

Kun jo omillaan asunut lapsi palaa kotiin, tilanne hämmentää aluksi molempia osapuolia. Kaksin tai yksin olemaan tottunut vanhempi aprikoi, onko se nyt vielä pikkuisen lapsi vai oikeasti aikuinen, ja pitäisikö sille olla vähän vieraskorea, vai ollaanko niin kuin ennenkin? Tilat, tavarat ja kotityöt jaetaan taas uudella tavalla varsinkin, jos kotona ei asu enää muita lapsia.

Lapsi ehkä kokee olevansa puoliksi kylässä ja puoliksi kotona, kun oman huoneen onkin poissaolon aikana vallannut muu perhe. Huoneesta on tullut vanhempien harrastutila tai lukunurkkaus, tai pikkusisaruksen huone.

Kuminauhavaihe on yleensä tilapäinen. Nuoren omat kodin tavarat odottavat seuraavaa muuttoa varastossa, lähdön ajankohtakin on ehkä tiedossa. Vanhemmalle se on tilaisuus pitää vielä vähän lapsesta kiinni, jakaa vielä muutama tarpeellinen elämänohje, jonka nuori on kuullut jo kymmenen kertaa.

Ja kun alun hämmennyksestä selvitään, vanhempi huomaa, että kotiin on palannut oikeasti aikuinen ihminen, joka ottaa vastuuta ja osallistuu käskemättä. Kotitöitä on taas enemmän, kun on useampi asuja, mutta niin on tekijöitäkin.

Joskus lapsi lähtee kerralla ja jää sille tielle. Irtiotto voi olla raju, vaikka vanhemman ja lapsen suhde olisi aivan kunnossa.

Kaveriperheen äiti tunnusti loukkaantuneensa, kun toiselle paikkakunnalle opiskelemaan muuttanut nuori ei syyslukukauden aikana käynyt kertaakaan kotona. Syy tosin jälkikäteen selvisi, ja se oli uusi poikaystävä.

Uusi ympäristö uusine ihmisineen kiinnostaa nuorta luonnollisesti enemmän kuin vanhat tutut vanhemmat, lapsuudenkoti ja kotipaikkakunta. Alkuhuuman jälkeen tilanne yleensä tasoittuu, ja kun irtiotto on tehty vanhemmalle selväksi, suhteita aletaan rakentaa uudelta pohjalta, aikuisten kesken. Nuori tuo ehkä uuden kumppanin kotiin, ja hänestä tulee uusi perheenjäsen.

Parhaassa tapauksessa omasta lapsesta saa aikuisen ystävän.

Äitiydestä julkisuudessa puhuttaessa tarkoitetaan yleensä pienten tai korkeintaan alakouluikäisten lasten äitejä. Totta kai äitiys on silloin intensiivistä ja kokoaikaista toisin kuin suhteessa teini-ikäisiin saati aikuistuviin lapsiin, mutta ei se mikään määräaikainen tehtävä ole.

Nykyään myös korostetaan voimakkaasti sitä, miten äidin ja lapsen suhde muodostuu lapsen ensimmäisinä elinvuosina sellaiseksi kuin se on. Tämä oppi lastaa paineita pienten lasten äideille, vaikka äitiyttä oikeasti on aika vaikeaa mokata, jos lapsen perustarpeista huolehtii.

Ei äidin ja lapsen suhdetta mininkään betonoida, vaan se kasvaa, kehittyy ja muuttuu siinä kuin äiti ja lapsi itsekin. Virheitä voi korjata ja suuntaa muuttaa, onnistumisia ja kaikkea yhteistä vahvistaa. Tärkeintä on välittää ja pitää huolta, vaikka matkan päästä. Ja muistaa olla rutistamatta liian lujaa.

Hyvää äitienpäivää!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.