Elämys on hetki, jolloin mielensä saa tyyntymään ja olonsa levolliseksi

Horisontti

Lumi narskuu. Pimeässä talvi-illassa astumme Valamon luostarin portista ja lähdemme kipuamaan puistotietä. Kipakka pakkaskeli tuntuu äitini hengityksessä. Pysähdymme hetkeksi levähtämään jyhkeiden kuusien katveeseen.

On helmikuun alku ja äiti on täyttänyt juuri 75 vuotta. Kun kerroin, että olen ostanut hänelle syntymäpäivälahjaksi yön Valamossa, häneltä pääsi itku. Ei se sitten kaukana ollut minultakaan.

Valkoinen kirkko tulee esiin. Iltavalaistuksessa se näyttää niin kauniilta, että mieli tekee kaivaa kännykkä heti esiin ja ottaa kuvia.

Rauhoitu, sanon itselleni.

Sitä kai Valamosta eniten haetaan, rauhaa ja hiljaisuutta, häivähdystä hitaasta elämisen tahdista. On silti vaikeaa saada päänsä oikeaan asentoon.

Olen käynyt juttumatkoilla Valamossa useasti ja yöpynytkin pari kertaa koulutusten ja kokousten vuoksi. Tämä kerta on erilainen.

Olen turisti, joka haluaa elämyksen.

Se on matkailun mahtisana, elämys. Elämys on paljon enemmän kuin mukava paikka tai kiva kokemus. Elämys jättää jäljen ja mahtavimmillaan muokkaa tapaa ajatella.

Se tuo tunteen, joka ei katoa.

Google tietää hyvin, miten valtava elämysten tarve ihmisillä on. Netissä on tarjolla tuhansia ideoita elämyslahjoista. Olisin voinut ostaa vaikkapa rentoutuskelluntaa, ammuntaa käsiaseilla, lennon lentosimulaattorissa, hurvittelua trampoliinipuistossa, suklaahierontaa tai vaikka laskuvarjohypyn.

Tuntuu kuin elämyksen mittari olisi rikkoa omia rajojaan: mihin minä kykenen, mihin minä pystyn, uskallanko, pystynkö. Nuorena pitää koetella.

Kun ikää tulee, elämys on jotain ihan muuta.

Se on hetki, jolloin mielensä saa tyyntymään ja olonsa levolliseksi.

Se voi löytyä metsästä patikoidessa, sienestäessä tai marjastaessa. Hetki voi olla kalareissulla, kajakissa kosken kuohuissa, lintujen tarkkailussa kameran kanssa tai laiturilla, kun varpaat uivat puhtaassa järvivedessä.

En tiedä, antaako Valamo rauhaa ja hiljaisuutta keskikesällä, kun satojen ja taas satojen lomalaisten tie kulkee Heinäveden lyömättömään vetonaulaa. Kenelle vain jää mieleen kaipuu kytemään, kannattaa ottaa reissu uudelleen sesonkien ulkopuolella.

Saimme loistavaa palvelua, hyvän siistin huoneen nukkua, ortodoksisen perinteen ihmeteltäväksi ja vielä kaupan päälle mahtavaa ruokaa ja upeaa musiikkia Heinäveden Musiikkipäivien blinikonsertissa.

Kun ajelimme kotia kohti, olo oli kuin olisimme käyneet ulkomailla.

Tuliaisena kotiin oli mallasleipää, punaviiniä ja muki, jonka kyljessä köllöttelee luostarikissa Niksu. Ja hyvä mieli.

Tänään lehden välistä löytyy perinteinen Keskisavolainen Kesä. Toivottavasti viihdytte Warkauden Lehden ja Pieksämäen Lehden yhteisponnistuksen ääressä.

Aiemmin olemme jo saatelleet maailmalle Heinäveden Lehden kesälehden Nokkosen, jossa tämä kolumni on jo ennätetty julkaista. Ensi viikolla torstaina ilmestyy Joroisten Lehden kesälehti.

Hyvää kesää ja mukavia lukuhetkiä!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.