Ellemme me vanhukset ota korokaranteenia tosissamme, me altistamme virukselle monia muitakin kuin vain itsemme

Näkökulma

Ja niin kävi hallitukselta käsky, että kaikkien yli seitsemänkymppisten tulee vetäytyä maailmasta odottamaan vitsauksen ohimenoa. Omat seitsenkymppiset juhlitaan vasta reilun vuoden päästä, jos juhlitaan, mutta puolisolla mittari on jo ehtinyt mennä täyteen. Siksipä on eristäydyttävä, myös tällaisen alaikäisen.

Sitä hallituskaan ei tiennyt sanoa, onko eristystä edessä seitsemän laihaa viikkoa vai seitsemän kuukautta. Ei hallitus toki puhunut seitsemästä päivästäkään, mutta tässä iässä jo ihan itse ymmärtää, että ihan viikossa virusta ei selätetä.

Kehä kolmosen sisäpuolella elämiseen liittyy talvikaudella paljon mukavia asioita. Meillä on museokortit ja niitä on ulkoilutettu ahkerasti, Uudellamaalla museoita riittää moneen makuun. Radion sinfoniaorkesteria voi savolaisasukas kyllä kuunnella telkkarista tai radiosta, mutta on ihan eri juttu kiivetä piippuhyllykatsomoon ja seurata vaikkapa patarummun soittajaa, kun hän välillä kumartaa korvansa rummun kalvolle ja rapusuttaa ihan hiljaa ääntä, sitten säätää rumpuaan tarkasti - ja päräyttää kun aika on.

Vielä suurempia iloja on saada kylään lapset perheineen. Sunnuntailounas on lähes jokaviikkoinen perinne. Ja vaikka kolmen ruokalajin kokkaaminen joskus onkin vähän työlästä ja meteli pienten poikien innostuessa käy vanhan korviin, onhan se ihan parasta elämässä.

Mutta nyt museot ovat kiinni, kausikortit hyllyllä, teatteriliput peruttu ja perhetapaamisetkin kiellettyjen listalla. Etelän ilot ovat loppuneet, ehkä pitkäksi aikaa.

Onneksi tyttärellä on Joroisissa perintömökki, ihan talvitalo, joten sinne! Ei rappukäytävää, ei ruuhkia lenkkipolulla, ei hissinnappeja joita joku muu on tassuineen tökkinyt, ei ketään kulkemassa samoista ovista. Kilo sukkalankaa kassiin ja auton nokka pohjoiseen! Matkalla whatsapp-viestit kertoivat mitä jälkeenjääneille kuuluu. Isommat ovat kotikoulussa, saamme kuvan matikan tehtäviä sohvalla ahertavasta keskimmäisestä ja pienimmän äiti kyselee, mitä pitäisi opettaa esikoululaiselle, joka laski että neljä 22 minuutin muumisarjaa kestää yhteensä tunnin ja 28 minuuttia?

Perillä päästyä soitan ystävälliseen ruokakauppaan, joka lupaa toimittaa tilauksemme kaupan edessä odottavaan autoomme. Kiitos jo etukäteen!

Voi olla, että moni ikäiseni ottaa nämä karanteeniohjeet kevyemmin. En minä kuolemaani pelkää, takana on jo hyvä matka hyvää elämää. Mutta ellemme me vanhukset ota tätä nyt tosissamme, me altistamme virukselle monia muitakin kuin vain itsemme.

Se että meidät vanhat on määrätty eristyksiin auttaa siten, että tartunnat lisääntyvät hitaammin, sairaalat eivät mene tukkoon ja hengityskoneita riittää useammalle, myös meille vanhoille. Ja mikä muu ryhmä olisi joutavampi istumaan kotonaan kuin me, jo työuramme tehneet ja lapsemme isoiksi saaneet? Meillä on aikaa olla karanteenissa, nuorempia tarvitaan töihin, yhteiskuntaa pyörittämään.

Pojantyttären kummitäti ihmettelikin facebookissa, kummat ovat hankalampia pidettäväksi kotonaan, kurittomat teinit vai kurittomat vanhukset. Ja päätyi kirjoittamaan presidentille, voisiko tämä mitenkään vedota vastuuttomiin ikätovereihinsa jotka yhäkin kansoittavat kauppakeskuksia ja leikkivät kuolematonta.

No, me olemme täällä ja yritämme eristäytyä. Vilkutellaaan jos nähdään, mutta kaukaa.

Hyvän varkautelaisen ystäväni kanssa sovittiin kyllä jo viini-illasta. Avaamme molemmat viinipullon ja sitten parannamme maailmaa pidemmän kaavan kautta - kotisohvillamme, puhelimen välityksellä.

Kirjoittaja on Warkauden Lehden eläkkeellä oleva päätoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.