Helka Haukka: Ystävien lähettämät aineettomat tervehdykset rakensivat tien muistoihin. Ajattelin, että rikas on elämä.

Menneen joulun alla puhuttiin paljon aineettomista lahjoista. Sitä kyseli itseltään, mikä olisi se aineeton. No. Lopuksi päädyin tarjoamaan jouluillallisen läheisilleni. Ei se kyllä aivan aineeton ollut, mutta tuntui kaikille maistuvan, eikä jäänyt nurkkiin tavaroina pyörimään. Ja ihmisille, jotka ovat tallentuneet aivojeni kovalevylle lähetin runon.

Oli minulla yksi aineellinen lahja. Se oli edelliseksi jouluksi tarkoitettu lapaspari, josta vain toinen lapanen valmistui. Tämä aineellinen pyörii nurkissani, ja odottaa, että neuloisin sille kaverin. Ehkä ensi jouluksi?

Mitä aineetonta sain lahjaksi? Masentava aineeton tuli televisioruudun kautta. Siellä sähköyhtiön pomo selitti iloisena: ”Käytätte sähköä vähän tai paljon tai ette ollenkaan joka tapauksessa teiltä veloitetaan sähkönsiirtomaksu.”

Se osa laskusta, joka on yleensä paljon suurempi kuin kulutuslasku.

Meitä on vuosikaudet opetettu säästämään sähköä, kuluttamaan mahdollisimman vähän. Nyt meitä lähes kannustetaan holtittomaan kulutukseen. Asiasta tietävät eivät välitä kertoa, että myös sähkö, sen tuottaminen ja kuluttaminen on jossakin muodossa pois luonnolta, jota meidän tulisi suojella.

Onneksi salama ei ole heidän hallussaan. Eivätkä he tiedä, minne se seuraavaksi iskee. Minulla olisi ehdotus.

Entä saamani muut lahjat?

Mieltä lämmittävä oli tyttäreni lähettämä kuvakooste maapallon toiselta puolelta. Ystävältäni saama lähes aineeton ötökkämaalaus ja Taidekeskus Väinölän, Timon ja Muusan Omat taulut -näyttelyn avajaiset. Miljöö kuin joulukortissa. Hartaudella valmistettu joulupuuro avasi oven jouluun.

Ystävien ja läheisten lähettämät aineettomat tervehdykset rakensivat tien muistoihin. Ajattelin, että rikas on elämä.

Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä oli kirjastosta lainaamani Claes Anderssonin uusin kirja, Maanalainen Näkötorni. Kutsuisinko kirjan sisältöä runoiksi, tai lyhyeksi proosaksi. Joka tapauksessa hieno. Puhutteleva. Täytti jouluni.

Ennen uutta vuotta Varkauden Teatterikerho järjesti matkan Jyväskylän Kaupungin Teatteriin. Näytelmänä vanha kunnon Hair. Näytelmästä oltiin puolesta ja vastaan. Mutta kyllä se oli monella tavalla hieno. Ja sanoma, jonka se tarjosi vuosia sitten, oli edelleen voimassa. Päivitettynä tähän aikaan.

Uuden vuoden vastaanottajaiset päätin viettää ystäväni kanssa Varkauden Teatterin päivänäytöksessä mutta hänelle tuli este. Ettei lippu menisi hukkaan, ystäväni lupasi hankkia sille käyttäjän Ja käyttäjä tuli.

Ihastuttava venäläinen rouva Julia. Hän ei ollut koskaan käynyt Varkauden Teatterissa ja oli aivan otettu näytelmästä, Yksin sinun.

Monitasoinen, hyvät näyttelijät, hän selvitti minulle. Väliaika kahvia juodessamme hän hymyili: ”Mikä miljöö. Kun tulen Suomeen uudelleen, toivottavasti on näytöksiä teatterissa.” Tervetuloa Julia!

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva yrittäjä ja varkautelainen kulttuuritoimija.