Hyvä tahto ei ole samaa kuin hyväuskoisuus tai hölmöys, vaikka huutokuorot niin väittävät

Horisontti

Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

Näihin sanoihin joulun sanoma monen mielessä tiivistyy, ihan riippumatta siitä, kokeeko kristinuskoa omakseen vai ei.

Keskiajalta lähtien on julistettu joulurauhaa, joulukorteissa toivotettava joulu voi olla hyvä, iloinen tai rauhallinen, ja joululauluissa toivotaan rauhaa päälle maan.

Kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa rauha on ollut liian kaukana liian monen elämästä.

Olen alkanut uskoa, että rauhan edellytys on hyvä tahto. Se, että ihminen lähtökohtaisesti tahtoo muille hyvää ja yrittää olla aiheuttamatta pahaa.

Jäin miettimään hyvän tahtomista jokin aika sitten, kun luin Journalisti-lehdestä Janne Zareffin kolumnin. Hän kirjoitti siitä, kuinka tutkimuksissa on osoitettu, miten kärjekäs keskustelu muuttaa ihmisten käsityksiä mahdollisista ja sopivista asioista.

Kun joku tuohtuu jonkun toisen mielipiteestä ja hyökkää sitä vastaan esittämällä siitä äärimmäisen kärjistyksen, hän itse asiassa tekee palveluksen sille, jota luulee vastustavansa.

Kun mitä tahansa asiaa toistetaan riittävästi, siitä tulee lopulta normaalia.

Kuka olisi osannut vielä pari vuotta sitten kuvitella, että tämän joulun alla Suomessa väitellään siitä, saako epäinhimillisissä olosuhteissa eläviä Suomen kansalaisia auttaa? Vastaavaa keskustelua taidettiin käydä viimeksi vuonna 1918, kun punavangit kuolivat leireillä nälkään ja tauteihin.

Hedelmällisempää olisi esittää hyväntahtoinen tulkinta, jossa toisen lausumasta käännetään esiin myönteinen näkökulma, Zareff kirjoittaa.

Mahdotonta, moni ajattelee.

Kaukaiselta se tuntuukin tässä ajassa, jossa julkista keskustelua hallitsee tahallinen väärinymmärtäminen. Asia-argumenttien ja perustelujen sijasta keskustelua hallitsevat suuret tunteet. Asiat kärjistyvät, kun niitä koko ajan kärjistää.

Olen kirjoittanut työkseni erilaisia tekstejä yli 30 vuotta. Vasta viime vuosina olen joutunut pohtimaan, vieläkö tässä maassa uskaltaa käyttää sellaisia tyylilajeja kuin satiiri tai ironia. Ne eivät ole sama asia kuin pilkka ja iva.

Entäpä jos meistä itse kukin kokeilisi, mitä hyvä tahto oikeasti tarkoittaa? Pitkälle pääsee jo sillä, että muistaa käytöstavat – niiden tarkoitus kun on helpottaa ihmisten elämää toistensa kanssa.

Kun joku laukoo somessa mielipiteitä, joista itse on vastakkaista mieltä, ei tarvitse julistaa niiden esittäjää idiootiksi. Kun joku toinen mokaa liikenteessä, kanssakulkijan ei ole pakko soittaa torvea ja näyttää keskisormea, vaan voi hymyillä ja nostaa peukkua.

Kun naapuri on virittänyt pihalleen hirveät jouluvalot, hän ei ole halunnut kiusata juuri sinua, vaan teillä on erilainen maku.

Hyvä tahto ei ole samaa kuin hyväuskoisuus tai hölmöys, vaikka huutokuorot niin väittävät.

Hyvä tahto on sen tosiasian muistamista, että me kaikki mokaamme, erehdymme ja teemme asioita, jotka jälkeenpäin kaduttavat. Toisille hyvää tahtova ihminen ei aseta itseään muiden yläpuolelle ja jakele sieltä tuomioita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.