Jokainen syksy tuntuu entistä vaikeammalta – Väsyttää eikä iltaisin ei saa itseään ulos vaan viltin alle lämpimään

Horisontti

Syyskuu on paras kuukausi. Siihen liittyvät mielikuvissani värien kirjossa kylpevät metsät ja syvän sinisinä loiskivat laineet. Minun mielessäni syyskuussa paistaa aurinko. Perhoset pyrähtelevät viimeisistä nauhuksista ja aamuisin kostea nurmikko on täynnä valoa välkkyviä kastepisaroita. Iltaisin pimeä tulee siihen aikaan, kun ollaan jo tupahommissa muutenkin. Aamuisin noustaan yhtä aikaa auringon kanssa.

Kun kalenterin sivut kääntyvät lokakuulle, tilanne on jo aivan toinen. Muutaman kerran olemme olleet lokakuun lopussa syyslomalla etelän lämmössä ja valossa. Kotiin palattua pimeys on jysähtänyt päälle jyrän lailla.

Kun ei se valo tule oikein ollenkaan, päivät ovat harmaita, illat ja aamut pimeääkin pimeämpiä.

Nuorempana näitä pimeyksiä ei huomannutkaan. Nyt jokainen syksy tuntuu entistä vaikeammalta ja synkemmältä. Väsyttää.

Iltaisin ei saa itseään ulos, eikä oikein mihinkään, korkeintaan viltin alle lämpimään. Ja sepä se vasta väsyttääkin.

Vielä pari vuosikymmentä sitten olisin pitänyt sään ja vuodenaikojen vaikutusta mielialaan ja hyvinvointiin lähinnä sammakkomiesten höpinänä, mutta en enää näin viidenkymmenen kynnyksellä. Parikymppisenä ei juuri heilauttanut, satoiko vai paistoiko. Virtaa riitti.

Onkohan minusta siis vanhemmiten tullut meteopaatti, ihminen, jonka mielialaan sää vaikuttaa voimakkaasti. Eko- ja ympäristöpsykologi Kirsi Salonen sanoo fyysisen ympäristön vaikuttavan meihin kaikkiin, vaikka emme olisi siitä tietoisia. Toiset kokevat vaikutukset voimakkaampina kuin toiset. Ihmiset myös suhtautuvat eri tavalla säähän ja toiset meistä tunnistavat sen vaikutukset toisia paremmin. Jonkun lonkkaa kolottaa matalapaineessa, toinen taas pitelee ukkosella päätään päivästä toiseen.

Valo on se asia, joka säässä särähtää minuun voimakkaimmin. Kesän kirkkaudessa sade tai kylmyys ei juurikaan haittaa.

Valon vaikutuksesta mielialaan on tietoa satojen vuosien ajalta. Sami Leppämäki kirjoittaa Lääketieteellisessä aikakauskirja Duodecimissä asiaan liittyvän tutkimuksen olevan kuitenkin varsin lyhytikäistä. Tutkimuksissa on löydetty ihmisiä, jotka kärsivät vakavasta kaamosmasennuksesta, heitä arvioidaan olevan alle prosentti väestöstä. Eriasteisesta lievemmästä kaamosoireilusta kärsii sen sijaan jopa neljäsosa ihmisistä.

Valon hoitavasta vaikutuksesta pimeyden aiheuttamiin oireisiin on sitten monenlaista tietoa. Kirkasvalolamput tekevät kuitenkin kauppansa, eli jotenkin valo vaikuttaa ja helpottaa.

Hankin joitain vuosia sitten sarastuslampun. Sen valo kirkastuu herätyksen lähestyessä puolen tunnin ajan ja kun kello piipahtaa tai musiikki napsahtaa päälle, olen jo aikalailla hereillä. Mikä lempeä alku päivälle.

Vuodenajat ovat hyvä juttu, vaikka valon määrä vaihtelee meillä pohjolassa todella paljon. Lokakuusta helmikuulle pimeys ottaa päähän, mutta maaliskuusta syyskuulle voimme nauttia sen mahdollistamista asioista kaikin keinoin.

Myös odotuksiin voi vaikuttaa. Etukäteen ei kannata ankkuroida päähänsä ajatusta, että lokakuussa ei kykene muuhun kuin vaipumaan talviunille tai johonkin sen kaltaiseen tilaan. Ajatus on tilaus ja niin tulee varmasti käymään, jos ei yritä edes vaihtaa kanavaa.

Muutamana syksynä olen päättänyt, että ulkoilen ja liikun säännöllisesti, syksyn sateissakin kun on se oma viehätyksensä ja happea riittää hengitettäväksi. Tiedätte kyllä, kuinka se vaikutti jaksamiseen. Ehkä kokeilen tänä syksynä taas.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.