Jokaiselta keski-ikäiseltä naiselta löytyy vaatekaapista hautajaisvaatteet

Horisontti

Varmaan jokaisen keski-ikäisen naisen vaatekaapista löytyy hautajaisvaatteet. Minulta ainakin löytyy, vieläpä kaksin kappalein: toiset kesä-, toiset talvihautajaisia varten. Kumpiakin on tarvittu.

Hautajaisvaatteissa on se hyvä puoli, että ne eivät kovin nopeasti mene pois muodista. Kun on tummaa ja siistiä, ja itse vielä mahtuu vaatteisiin, ne kelpaavat kyllä.

Löytyypä eteisen kaapista peräti hautajaistakki, mutta olen vakavasti harkinnut sen ottamista käyttöön muutenkin.

Ja kun tarvitaan siistejä vaatteita muihin juhlallisiin tilaisuuksiin, vaihtoehtona on aina vähintään ne hautajaisvaatteet.

Viime vuosina sukujuhlat ovat useammin olleet hautajaisia kuin häitä tai ristiäisiä. Lisäksi maaseudulla tulee aika ajoin kutsuja myös naapureiden hautajaisiin.

Äkkiseltään ei lähimenneisyydestä tule mieleen sellaista vuotta, että en joissain hautajaisissa olisi istunut, huonoimpina vuosina useammissakin.

Niiden lisäksi olen sanonut ja lähettänyt lukuisia surunvalitteluja, kun ystävät ja tuttavat ovat menettäneet läheisiään.

Olin pieni tyttö, kun äitini veli kuoli. Sen jälkeen hän kutsui tätä veljeään velvaenooksi erona niihin kahteen, jotka olivat vielä elossa. Heitä kutsuttiin etunimellä. Nuorena tuo tapa kuulosti kummalliselta.

Olen siinä iässä, että yhtä luontevasti viittaan edesmenneisiin samalla tavalla. Suvussa on jo enemmän setävainaita ja tätivainaita kuin eläviä sellaisia.

Väistämättä tässä alkaa miettiä myös omaa kuolevaisuuttaan. Tilastollisestikin eliniästä on hyvinkin yli puolet jo takana, ja nämä nykyiset vuodet tuntuvat kuluvan koko ajan vain nopeammin.

Poikakin katseli jo pää kenossa täyttä kirjahyllyä ja kysyi, että meinaako se äet jossain vaiheessa tehhä kuolinsiivousta.

Nauratti. Aistin leppoisaan sävyyn heitetyn kysymyksen takana aitoa paniikkia: mihin hittoon kaikki nuo äitimuorin keräämät kirjat sitten joskus oikein laitetaan?

Sanoin, että olen harkinnut, mutta en sentään vielä aloittanut.

Samainen nuorukainen totesi toisena päivänä, että tuonne myö äiti sinut sitten levitetään, ja huitaisi kädellään jonnekin omenapuun taakse.

Olen jokaisten hautajaisten jälkeen muistuttanut jälkikasvua, että minut pitää tuhkata. Tuhkat saatte laittaa minne lystäätte, mutta ei haittaa, jos palaan osaksi luonnon kiertokulkua.

Omenapuun takana oleva pusikko, toivottavasti tuleva metsikkö, on oikein sopiva paikka.

Ystäväni mummo kuoli jokin aika sitten. Kyselin, miten hautajaiset olivat sujuneet.

Naurettiin paljon, ystäväni sanoi. Se kuulosti hyvältä.

Kun kuolema kohtaa jo pitkään ikään ehtineen, hyvän elämän eläneen ihmisen, suruun liittyy usein myös helpotusta. Kuolema on silloin harvoin yllätys ja sitä saattaa edeltää vaikea sairaus.

Helpotus liittyy siihen, että kivut ovat ohi ja siihen, että piinallinen väistämättömän uutisen odottaminen on ohi.

Siksi hautajaisissa voi nauraa niille hilpeille hetkille, joita edesmenneen kanssa on vietetty.

Toivottavasti minunkin hautajaisissani, sitten joskus, nauretaan paljon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.