Jos kirkko ei olekaan kirkko, niin mikä se sitten on?

Horisontti

Tänä vuonna toivon joulupukilta kansanedustajille lahjaksi keppihevosia. Niillä he voivat kilpaa ratsastaa kohti seuraavia kannatusgallupeja pikavoitto mielessään.

Oikeat kepparit, varsinkin käsityönä tehdyt, ovat hauskoja ja sympaattisia. Mitään hauskaa saati sympaattista ei ole tavassa, jolla joukko poliitikkoja ratsastaa tulevina kannattajinaan näkemiensä ihmisten uskonnollisilla tunteilla.

Minusta vakaumus on nimittäin vakava asia.

Muistan hyvin sen kotikaupunkini kirkon, jossa koululaisena kävin. Se on arkkitehtuuriltaan vaatimaton ja sisältäkin koreilematon, mutta sen alttaritaulu on vaikuttavin näkemäni. Ehkä siksi, että sitä tuli katseltua aika tarkkaan pitkiltä tuntuneiden jumalanpalvelusten aikana.

Minulle kirkko on kristinuskon pyhä tila. Paikka, jossa käyttäydyn arvokkaasti ja toisten vakaumusta kunnioittaen, vaikka minun vakaumukseni on erilainen.

Siksi tuntuu erikoiselta, että kristittyinä ja kristinuskon puolestapuhujina esiintyvät kansanedustajat ovat sitä mieltä, että kirkko onkin ihan tavallinen iso sali, jolla ei ole sen kummempaa uskonnollista merkitystä. Kuvittelisi, että niin ajattelee vakaumuksellinen ateisti: talo mikä talo, ihmisen rakentama.

Ainakin tähän asti on myös melko tarkkaan säädelty sitä, minkä tyyppisiä tilaisuuksia kirkoissa voi järjestää. Toki linja siinä on vuosien mittaan väljentynyt, millaista musiikkia kirkossa esimerkiksi saa esittää.

Uskonto ei ole kansanperinnettä vaan uskomusjärjestelmä. Yleensä siihen sisältyy usko johonkin elämää ohjailevaan tahoon, joka mahdollisesti myös palkitsee hyvistä ja rankaisee pahoista teoista, jos ei ennen, niin ihmisen kuoltua. Uskonnot sisältävät myös ajatuksen siitä, että ihmisen elämä jatkuu jossain muodossa hänen kuolemansa jälkeen.

On ihmisen vakaumuksen merkityksen vähättelyä väittää, että uskonnon harjoittaminen on vain perinne, josta kuuluu pitää kiinni. Toki niin sanotuille tapauskovaisille näin voi ollakin.

Henkilökohtainen vakaumus on kunnioitettava asia, sekä sinun että minun ja niiden toisten, niin kauan kuin vakaumuksen nimissä ei tehdä pahaa. Oman vakaumuksen ei kuitenkaan pitäisi sokaista ihmistä sille, etteivät kaikki jaa samaa vakaumusta.

Uskonnon lisäksi uskonnottomuus on myös vakaumus, johon moni on päätynyt syvällisen pohdinnan tuloksena.

On sääli, että poliitikot saalistavat kannattajia koulujen juhlajärjestelyistä elämöimällä juuri, kun lukuisissa kouluissa on onnistuneesti kehitetty tapoja juhlia kaikkien oppilaiden ja kotien vakaumusta kunnioittaen. Sellainen tilaisuus oli esimerkiksi Varkauden Waltterin koulun Keskitalven juhla viime joulun alla.

Erilaisten vakaumusten yhteen sovittelu tavalla, jonka kaikki voivat hyväksyä, tuntuukin kansalta onnistuvan paremmin kuin maan lakien säätäjiltä.

Ei kristityiltä oppilailta tarvitse, eikä pidä, kieltää vaikkapa jouluista kirkossa käyntiä, mutta kaikille oppilaille tarkoitettua yhteistä tilaisuutta ei pidä väkisin viedä minkään uskonnon pyhään tilaan. Silloin juhla ei ole aidosti yhteinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.