Jos on joskus elänyt alkavan kesän Antinpuistossa, tuntee Ämmäkosken kivet ja syvänteet

Näkökulma

On olemassa veijarifilosofiaa. Pystytään puhumaan myös kujeellisesta kolumnista. Silloinkaan näkökulma ei perustu kokonaan kuulopuheisiin. Estetiikka kuuluu veijarifilosofiaan. Tässä yhteydessä se sivuaa urheilufilosofiaakin. Olennaisia seikkoja ovat elämänhymy ja silmänurkan päivänpilke.

Silloin olemisesta ei katoa ilo.

Veitikkamaisen filosofian hengessä tulkittuna estetiikka tarkoittaa oppia estejuoksusta. Vesiestetiikassa taas tarkastellaan vesihaudan eli vesiesteen altaan kauneusarvoja.

Lähilukua ja kenttätyötä teki menneinä vuosikymmeninä eritoten Mikko Ala-Leppilampi. Myös Jouko Kuha oli aiheeseen syvällisesti perehtynyt. Jaakko Tuominen taas oli erikoistunut sovelletun estetiikan osaan: aitajuoksuun. Hän oli oman alansa ehdoton taitaja.

Se kävi selväksi Varkaudessakin 1968. Samana vuonna mestari Tuominen matkasi myös Méxicon olympialaisiin.

Kannattaa erottaa toisistaan muiston Varkaus ja havainnon Varkaus. Kumpikin niistä liittyy esteettiseen Varkauteen.

Ensimmäisestä syntyy kaipaus. Jälkimmäinen herättää kevytkaipauksen. Ne poikkeavat olennaisesti toisistaan.

Havainnon Varkaus merkitsee satunnaisen turistin kaupunkia. Hänen huomionsa eivät yleensä ulotu pintaa syvemmälle. Sen vuoksi turisti ei pääse osaksi kertomuksen kaupunkia.

Ehkä siinä onkin hänelle kylliksi sisältöä. Sillä tavoin on helppo olla kiintymättä mihinkään paikkaan. Katse on koko ajan suunnattuna jo seuraavaan kohteeseen.

Siten kai turismin mekanismin toivotaankin toimivan.

Muiston Varkaus lienee niin ikään muisto-Varkaus. Siihen ei voi milloinkaan yhdistyä kevytkaipaus. Jos on joskus elänyt alkavan kesän Antinpuistossa, tuntee Ämmäkosken kivet ja syvänteet.

Silloin on kuulostellut myös nyt jo kadonneiden kiskojen kolketta. Se oli punaisten dieselvetureiden ja puuvaunujen aikaa. Nyt sillä kohdalla on kevyen liikenteen väylä.

Muiston Varkaus kuitenkin sisältää molemmat ulottuvuudet. Ne ovat osa kaipuun kaupunkia.

Muistikuva on esteettisen Varkauden sanansaattaja. Voimakanava on herkeämättömästi muotoaan muuttava totuuslasi. Sen vuolteisessa kurimuskristallissa kajastaa kaikkeuskuulto, kun aikavirta vierii muistotuokiona kohti puuhiomoa ja Huruslahtea.

On sinisenä hohtava entisyyskevät. Kävelysillan päällä on yhä keksi rantatöyrästä vasten nojallaan.

On kuin tuo uittohaka olisi merkkinä jostakin suuremmasta. Se on mahdollista nähdä vertauskuvana kokonaisen aikakauden päättymiselle.

Enää ei kulkija saata poiketa Ahlstöminkatua astellessaan vaaleaan puurakennukseen, jossa joskus tuoksui Valveen ammattiosaaminen. Rinkelit edustivat gastronomista eli herkkuosaamista taidokkaimmillaan. Myös ranskanleipiä lienee pidettävä klassikoina.

Edelleen kertomus-Varkaus muistaa kaiken sen, mikä jo ammoin on kadonnut ja minkä ihminen on olemisensa saatossa kadottanut.

Onko kyse muistovarkaudesta?

On noustava, kuvaannollisesti, korkealle paikalle, metafyysiseen pisteeseen, seitsemän veljeksen tavoin hiidenkivelle. Tai kuten Titanic-elokuvan Rose ja Jack, laivan keulaan. On kyettävä näkemään kauas menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Millainenhan on kaikkitietävä katse?

Luulen kuitenkin, että moista jälki- tai etuviisasta näkemää tulisi pyrkiä välttämään.

Tarkoittaahan esteettinen Varkaus myös rehellistä Varkautta.

Kirjoittaja on FT, KT, kulttuurikasvatuksen dosentti, opetusalana kirjallisuus- ja kulttuurikasvatuksen filosofiset kysymykset.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.