Jukka Itkonen: Ostakaa, kuluttakaa niin paljon kuin sielu sietää mutta suojelkaa luontoa ja ehkäiskää ilmastonmuutosta

Joulussa on paljon kaunista. Vaikkapa nyt muistot lapsuuden jouluista. Sukulaiset olivat kokoontuneet samaan paikkaan, ja tuntui että ilmassa on lämmintä yhteisyyden tuntua. Ja tietysti kinkun ja pipareiden tuoksua.

Joulun tienoo on vuoden pimeintä aikaa, jota me yritämme jouluvaloin valaista. Mielestäni kaunein joulupuu Varkaudessa on Savontien varrella kasvava vanha mänty, joka on valaistu lampuin. Ellen ole väärin ymmärtänyt, ajatus on Kinasen Timon, kaupungin silloisen puutarhurin.

Tämän on puuarvokysymys. Valot kiinnitetään tavallisesti kuusiin, mutta miksei mäntykin saisi loistaa, olla valaistu puu.

Joulu on muuttunut yhä kaupallisemmaksi. Tavarataloissa ja television mainoskanavilla joulu alkaa näkyä ja kuulua jo varhain marraskuussa.

Kukaan näiden kanavien katselija ei säily valtavalta mainosryöpyltä. Lapsetkin temmataan mukaan. Kaupallisuuteen kätkeytyy ilmeisen ratkaisematon ristiriita: ostakaa, kuluttakaa niin paljon kuin sielu sietää, mutta samalla suojelkaa luontoa ja tehkää kaikkenne ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Jollemme osta ja kuluta, monilta loppuvat työt, eivätkä he pysty elättämään itseään saati lisäksi perhettään.

Herää kysymys, miten tämä yhtälö suuressa mittakaavassa ratkaistaan, kun meitä ihmisiä on jo niin paljon. Kaiken aikaa hurjat määrät viattomia lapsia, aikuisia ja vanhuksia kuolee nälkään, sotien jalkoihin tai hukkuu mereen etsiessään turvallisempaa tulevaisuutta.

Suoraan sanoen, en tiedä. Kunpa joulupukki toisi meille lahjaksi ratkaisun.

Joulupukki voisi tuoda ratkaisun myös tähän: kuinka Suomenmaassa turvataan peruspalvelut tasapuolisesti eri puolille maata. Jotta ihmisillä olisi hyvä ja turvallinen elää myös syrjäseuduilla, terveyspalvelut olisivat saatavilla kohtuullisen matkan päässä, lasten koulukyydit toimisivat kunnolla, jotta he pääsisivät ajoissa koulutielle ja heistä tulisi valistuneita, täysvaltaisia kansalaisia.

Nimeltä mainitsemattoman ministerin (hänen nimeään en edes kehtaa mainita) yksi kuningasajatus oli se, että taksipalvelut pitää avata kilpailulle.

Sattumoisin ystäväpiiriini Helsingissä kuuluu monta ammatikseen taksia kuljettavaa henkilöä. Kukaan heistä ei ole tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen.

Mutta eipä tämän nimeltä mainitsematon ministeri käynyt heiltä mitään kysymässäkään.

Tätä kirjoitettaessa on viikko siitä kun lähdin Helsingistä. Ei lumesta tietoakaan, puistikon ruohot viheriöivät, oli synkkää ja pimeää. Tänä aamuna Halmekadulla lähdin kauppaan ja pihamaalla oli hieno lumilinko.

Sen kuljettaja vilkutti minulle korkealta ohjaamostaan ja lumi koneen perässä pöllysi hilpeästi. Kaikki teki minut iloiseksi. Ei siihen isoja asioita tarvita.

Minun kantakuppilani Helsingin Töölössä on Janoinen Lohi. Sinänsä viihtyisä paikka, mutta asiakkaat ovat Varkauteen verrattuna piintyneitä tosikoita.

Varkautelainen huumori on olemassa, ja se on vapauttavaa. Muuan hyvä ystäväni, jolle oli kerrottu hänellä olevan verenpainetta, vastasi leikillään lääkärille: ”No, joo. Mutta minä olen paineen alla parhaimmillani.”

Jouluna puhutaan paljon ruoasta, kinkusta, lipeäkalasta, laatikoista. Mutta kirjoitin lisäksi joulunakin:

Voin syödä nakin kotonakin.

Voin syödä nakin ulkonakin.

Voin syödä nakin raakanakin.

Voin syödä nakin kuumanakin.

Voin syödä nakin joulunakin.

–  Ai, nakin?

– Joo, yhden ainakin.

Hyvää joulua kaikille!