Katastrofimielikuvituskaan ei valmenna ihmistä pahan päivän varalle, mutta varautumaan se auttaa

Horisontti

Vuosikymmenten varrella yksi ja toinen meillä kylässä käynyt ihminen on seisonut lattialla omituisessa sivukenoasennossa ja tuijottanut seinää.

– Oletteko lukeneet nuo kaikki kirjat, moni on kysynyt.

Tietenkään emme ole lukeneet niitä kaikkia. Ne ovat siellä kuin pitkäaikainen talletus, sijoitus tulevaisuuteen: lukematonta lukemista on sellaisenakin päivänä, kun kirjastoon ei pääse, kirjasto on kiinni tai kirjat on kielletty.

Moni on katsonut epäuskoisena.

Kirjojen, perunoiden, polttopuiden ja mehupullojen varastointi lienee osa geeniperimääni. Se on seuraus selvästi suvussa kulkevasta ominaisuudesta, jota kutsumme nimellä katastrofimielikuvitus.

Kuka tahansa katastrofimielikuvituksella varustettu ihminen pystyy vaivatta ja silmänräpäyksessä kuvittelemaan useita vaihtoehtoisia kehityskulkuja, joissa asiat menevät pieleen, ensin vähän ja pian ihan totaalisesti.

Porukassa tämä mahdollisten onnettomuuksien maalailu on oikein rattoisaa puuhaa. Ihan uskottavasti pystymme kehittelemään vaikkapa sellaisia tilanteita, joissa matkanteko tyssää siihen, että auton renkaat juuttuvat kiinni kuumaan asfalttiin, ja sitten palavat jalat, kun yrittää päästä autosta pois. Ja niin edelleen.

Jotta katastrofimielikuvittelu olisi hauskaa, oma ominaisuutensa pitää tunnistaa ja tunnustaa. Se on vähän kuin valveillaoloajan unigeneraattori, joka lätkii epäuskottavia sattumuksia peräkkäin näennäisen uskottavasti.

Tosielämässä katastrofimielikuvitus on aiheuttanut useampiakin unettomia öitä. Eniten niitä oli siinä vaiheessa, kun lapsi itse kuvitteli olevansa ainakin melkein aikuinen, mutta minun mielestäni hän oli kaikkea muuta.

Omaa mielikuvitusta on pitänyt oppia toppuuttelemaan monessa muussakin tilanteessa, tyypillisimmin silloin, kun joku ei ilmesty paikalle tai soita sovittuna aikana.

Voisi kuvitella, että katastrofimielikuvitus valmentaisi ihmistä pahan päivän varalle. Että se olisi sama kuin pessimismi, ja pessimistithän ovat tunnetusti niitä, jotka eivät pety.

Voin kertoa, ettei se ihan niin ole mennyt. Todellisuus on taas voittanut kuvittelun 6–0.

Sitä paitsi katastrofimielikuvitus ja pessimismi ovat tyystin eri asioita: katastrofikuvittelija keksii, mitä kaikkea voisi sattua. Pessimisti uskoo, että niin myös käy.

Entä mitä olen tehnyt hyllyni lukemattomien kirjojen kanssa nyt, kun en ole liikkunut kotoa pian kuukauteen muuta kuin kolme kertaa ruokakauppaan?

En mitään. En ole ehtinyt.

Pihaan tuli ennen joulua yli 20 kuutiota kolmimetristä koivurankaa. Yli puolet siitä on jo pilkottuna ja pinottuna, mutta vielä riittää urakkaa.

Pitää varautua siihen, että lämmitys alkaa pätkiä. Korona aiheuttaa dominoefektin, jonka seurauksena sähköverkot alkavat vähitellen sortua. Samaa tietä menevät tietoliikenneyhteydet, keskuslämmityksen pumput ja pakastin.

Pitää olla liiteri täynnä kunnon puuta. Kesäksi pitää tehdä iso peruna- ja kasvimaa. Tomaatintaimia on jo kasvamassa 60 kappaletta, vaikka minulla ei ole edes kasvihuonetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.