Kissanpäiviä

Kolumni

Kotimme muutti kutakuinkin kolme vuotta sitten herra Kissa. Tai eihän se muuttovaiheessa ollut varsinaisesti herra, vaan pieni rääpäle vielä.

Mutta herra ja kuningas siitä kasvoi vauhdilla. Otti tilan ja kaikki tilassa asuvat ihmiset omikseen nopeasti eikä nykyään väistä edes imuria. Tosin vuoden verran herra joutui mittailemaan uunin ylisiä, ennen kuin uskaltautui elämää suurempaan loikkaan.

Sen jälkeen, kun herra senkin loikan lopulta kevyesti otti, ei talosta enää löydy paikkaa, mitä ei olisi valloitettu.

Nyt tämä herra Kissa viettää kissanpäiviä: naukuu ruoka-annoksensa kellon tarkasti ruokakuppiin, vahtii pihapiirin linnut ikkunaruudun läpi ja nukkuu lempipaikoillaan tyytyväisenä.

Välillä käy näyttämässä, että nyt on leikin aika.

Herran kissan muutettua taloon, kuulin useammastakin suusta ihmettelevän toteamuksen: olen aina luullut, että olet enemmän koiraihmisiä.

Totta, on minulla ollut koiriakin. Nuorena meillä asui ihanan terhakka sekarotuinen terrieri, joka sitkeyksissään eleli pitkän ja monivaiheisen elämän.

Hän olikin varsinainen reissukoira, kun näki nuorena muun muassa Tallinnan Rock Summerit, Saimaan loputtomilta tuntuvat rannat ja lukuisat automatkat. Lopulta reissukoira karisti kotimaan pölyt tassuistaan ja muutti eläkepäiviksi Saksaan.

Kävi toki sieltäkin kesäisin tervehtimässä vanhaa ystäväänsä ennen kuin koitti sen viimeisen matkan aika. Kesäisillä mökkireissuilla tämä terhakka vanhus sukelsi Saimaan rantavedestä kiviä ja kiskoi ennen nukkumaanmenoa nuoria pajuja juurineen maasta.

Ei se enää oikein nähnyt mitään ja kuulokin oli niin ja näin, mutta niin se oli aina ennenkin tehnyt.

Tämän jälkeen luonani asui pitkän elämänsä loppuun asti lähes 50-kiloinen saksanpaimenkoira, joten muutos kissanomistajaksi on aikanakin kiloissa ollut suurenmoinen.

Näissä kahdessa niin kovin erikokoisessa asuinkumppanissa on kuitenkin ällistyttävän paljon samaa. Esimerkiksi niiden kärsivällisyys lasten suhteen on ja oli äärimmäisen pitkämielistä. Kummankin korvat painuvat ja olemus rentoutuu lapsen käden edessä.

Matkan varrella olen saanut onnekseni seurata muidenkin eläinten elämää. Sain aikoinaan kaveriltani lahjaksi hamsterin. Pahvilaatikossa annettavaa lahjahamsteria en tosin suosittele kenellekään.

Siitä tuli nimittäin saajalle aikamoisen kallis yllätys, sillä tarvitsihan lahja ympärilleen häkkiä ja jos jonkinmoista virikettä.

Toisaalta siitä pienestä jyrsijästä oli paljon iloa saksanpaimenkoiralle, joka jaksoi tarkkailla tunti kausia häkin elämää ennen kuin nukahti vierelle. Silloin hamsteri lopetti juoksupyörässä touhuamisen ja asettautui koiran viereen ja tuletteli mahaansa sen hengityksessä, välissä vain kalterit.

Ne kalterit muuten koituivat sen hamsterin päänvaivaksi elämän loppumetreillä. Hän pääsi kerran karkuun ja eleli tyytyväistä hamsterin elämää keittiön sokkeleissa ennen kuin eräällä ruoan hakumatkalla jäi kiinni.

Tämän jälkeen häkin suojaavat seinät muuttuivat toden teolla kaltereiksi, joita se jäyti loppuelämänsä kaivatessaan takaisin vapauteen.

Näiden lisäksi olen omistanut akvaarion kaloineen sekä vesiliskoineen ja leopardigekon. Kun se gekko, 200-litrainen akvaario, saksanpaimenkoira ja kutakuinkin sata viherkasvia elelivät sulassa sovussa (hamsteri oli tässä vaiheessa saanut rauhan ja haudattu voilaatikossa multiin) reilun 30 neliön yksiössä, muuttui elämä trooppiseksi ilmastoksi talvipakkasillakin ja oli aika muuttaa isompaan asuntoon.

Mutta koira- tai kissaihminen? En oikein osaa suhtautua kysymykseen, mutta koska omistan vain kissan, olen kai sitten kissaihminen.

Toisaalta eihän sillä lopulta ole väliä, minkälainen karvainen tai karvaton kumppani vierellä taivaltaa? Tärkeintä on pitää tästä kumppanista huolta ja kunnioittaa sekä rakastaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Uskon, että eläkkeellä ollessanikin Suomessa ilmestyy paperisia lehtiä, vaikka lehtien sähköinen lukeminen lisääntyy koko ajan

Ennakkomielikuva puolueiden välisestä riitelystä on rapissut. En myöskään allekirjoita väitteitä virkamiesjohtoisesta politiikasta Joroisissa

Oliko kaikki ennen paremmin? Kun kaikea oli ja riitti, ja nyt ei riitä mikään

Varkautta huuhtelivat 1920-luvulla modernisoitumisen aallot – Elo kahden maaseutupitäjän Joroisten ja Leppävirran reuna-alueilla ei enää mahdollistanut paikkakunnan kasvua

Ei toimitetun tiedon tarve lopu, eikä paikallisen tiedon jano sammu

Onko vastuun ja arvon ihanteet tyystin unohdettu? Voisikin olla tarpeellista suojella rakennuksia ihmisiltä

Kun ei rahat riitä, jukolauta – sosiaali- ja terveyspalvelujen budjetin ylitys on pikemminkin sääntö kuin poikkeus

Kyllä yhteiskunta pitää omistaan huolen, vaikkei työ maistu ja olisi työkykyinen

Maakunnan yhteisellä energiayhtiöllä olisi edellytykset olla yksi oman alansa vetureista ja kehityksen edelläkävijöistä

Kyse ei ole pelkästä säästökuurista vaan talouden tasapainotusohjelma on myös mahdollisuus kehittää toimintaa