Koronavirus pakotti miettimään kotimaan matkailua — Voiko lähialueilla matkustamalla korvata kaukokohteet?

Koronavirus sulki maiden rajat, perui matkasuunnitelmani ja sai minut miettimään kotimaan matkailua. Ilmastonmuutoksen olisi pitänyt herättää minut miettimään junamatkan päässä olevia matkakohteita jo vuosia sitten, mutta valitettavasti minut tähän tilanteeseen herätti vasta maiden välinen matkustuskielto.

Päähäni on pinttynyt ajatus siitä, että matkakohteen täytyy olla eksoottinen ja erilainen. Kotimaan matkakohteet eivät tätä käsitystäni lomamatkasta täytä. Vaikka en väitä nähneeni puoliakaan Suomesta, pidän silti kaikkea niin lähellä olevaa jo jollain tapaa tuttuna.

Olen aina käyttänyt rahani mieluummin ulko- kuin kotimaanmatkaan. Samaan aikaan mietin, kuinka hieno matkakohde Suomi varmasti monelle ulkomaalaiselle turistille on.

Ajattelussani ei siis ole vähäisintäkään logiikkaa.

 

Tänä kesänä kotimaan matkailua on kuitenkin täytynyt alkaa harkitsemaan, koska vaihtoehtoa sille ei vielä hetki sitten ollut.

Ajatusta kotimaan matkailusta eivät tee epämiellyttäviksi kotimaiset matkakohteet. Se, mitä monesti ulkomaan matkakohteiltanikin kaipaan on luonto — eivät turistien täyttämät näköalapaikat ja rannat. Ironista onkin, että koen tarvetta matkustaa tunteja, joskus jopa päiviä, vaikka asun itse paikassa, joka vastaa monella tavoin itselleni mieluista matkakohdetta.

Kyseessä ei olekaan tarve etsiä parhainta matkakohdetta, vaan halu nähdä paikkoja, jotka eroavat täysin siitä, mihin kotimaassa on tottunut. Tätä ulkomaille suuntautuvan matkailun palvelemaa tarkoitusta ei kotimaan matkailu koskaan voi täyttää.

Koronaviruksen tuomien matkustusrajoitusten peruttua toukokuisen matkani Etelä-Eurooppaan en ajatellutkaan, että voisin korvata matkani jollain, jota voisin nähdä kotoa käsin. Ajattelin, että toteutan ulkomaan matkani myöhemmin, kenties loppuvuodesta.

Päädyin kuitenkin pahimman tartunta-aallon rauhoituttua käymään sekä Konneveden että Kolin kansallispuistoissa. En mieltänyt kumpaakaan reissua matkusteluksi, koska matkaa kohteisiin teimme vain muutaman tunnin ja illalla olin jälleen kotona.

 

Ongelma onkin juuri ajatus siitä, että matkustelun täytyisi olla jotain suureellista ja ennennäkemätöntä.

En usko, että koronaviruspandemia tulee jatkuvasti kohti ilmastokatastrofia menevällä maapallollamme olemaan viimeinen esimerkki matkustelua rajoittavasta tilanteesta. En myöskään usko kymmenien tuntien mittaisten lentomatkojen olevan se oikea valinta ihmiselle, joka haluaisi toimia ilmastotietoisesti.

Haluaisinkin ajatteluni matkustelusta muuttuvan arkisemmaksi. Monen muun tavoin minäkään en haluaisi luopua kaukomatkoistani, enkä uskokaan normaalitilanteessa koskaan niin tekevänikään. Mutta ajatukset, joita matkusteluun yhdistän ovat opittuja.

Tiedän, etteivät koti- tai naapurimaihin tehdyt matkat tule koskaan vastaamaan niitä, jotka vaativat kymmenien tuntien mittaisia lentomatkoja. Ehkä niiden ei tarvitsekaan. Tai jos tarvitsee, niin Etelä-Ruotsista löytyvät Välimeren hiekkarantoja vastaavat olosuhteet ja talvemme ovat muuttumassa keskieurooppalaisiksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.