Kuka kuuseen kurkottaa

Rakastan joulunaikaa, jouluruokia, joululahjoja, joulukoristeita. On ihana koristella pikku hiljaa kotia ja asetella joulukoristeita tutuille paikoilleen.

Tänä vuonna jouluun valmistautumisessa on ollut ylimääräisiä haasteita. Tasan kaksi kappaletta.

Reilu vuosi sitten taloon tuli kaksi nuorta kissaherraa, Umppa ja Lumppa. Isosta kissapopulaatiosta löytökissoina kiinni otetut noin vuoden vanhat pojanrääpäleet olivat tullessaan ihan mahdottoman arkoja. Kahteen kuukauteen ei niitä näkynyt. Kissojen olemassaolon tiesi siitä, että ruoka hävisi ja kakkaa ilmestyi, useimmiten hiekkalaatikkoon, mutta välillä muuallekin.

Viime jouluna pojat olivat jo reipastuneet sen verran, että niitä näki ja satunnaisesti saattoi ohimennen ehkä vähän silittääkin, mutta edelleen ne olivat melko arkoja.

Se oli vielä helppo joulu se.

Nyt pojat ovat jo reippaita kissanuorukaisia. Ne hyppivät, juoksevat, kiipeilevät ja metsästävät – sekä leluja että toisiaan, välillä myös ihmisten varpaita ja joskus ihan olemattomia.

Ne ovat löytäneet kirjahyllyn alle viime jouluna pelatun kuusenkoristepallon, jolla leikkiä. Mielellään yöllä, jolloin pallo pitää kivaa kolinaa muuten hiljaisessa talossa.

Umppa ja Lumppa ovat lisänneet joulukoristeluun ihan uudenlaisia ulottuvuuksia. Esimerkiksi sellaisia, että koristeita laitetaan mielellään hyvin, hyvin korkeisiin paikkoihin, joihin kissat eivät toivottavasti hyppää tai kiipeä.

Uunilla istunut huopatonttu oli jo yön aikana tipautettu alas ja sen toisella tossulla leikitty pitkin lattiaa. Uunin reunalle langalla kiinnittyjä metallitonttuja on kivasti kilistelty.

Erityisellä mielenkiinnolla odotan joulukuusta. Koska pojat eivät ole vielä juuri ulkoilleet, kuusi saattaa olla niille eksoottinen ilmestys.

Toisaalta, ei se kuusen kummallisuus ole aina ulkoilusta kiinni. Meidän ensimmäinen, nyt jo edesmennyt, kissamme Täplä sai joka vuosi hepulin joulukuusesta siitä huolimatta, että se oli erittäin ahkera ulkoilija. Ihan viimeisiä elinvuosiaan lukuun ottamatta Täplä kiipesi joka joulu kuuseen.

Muistan kuinka heräsin eräänä joulukuun 27. päivän aamuna lähtemään töihin. Muut nukkuivat. Olohuoneessa joulukuusi rotkotti uuninkylkeä vasten ja uunilla istui kissa naamallaan ilme, joka kertoi: Se oli noin kun tulin tänne!

Huokasin, jätin aamupalan väliin, nostin kuusen pystyyn, siivosin rikki menneet koristeet roskiin ja lähdin töihin.

Nykyisen kissalauman nestori Vuppe, ei puolestaan ole koskaan piitannut kuusesta. Se korkeintaan menee sen alle nukkumaan.

Pahoin pelkään, että pienissä kissapojissa on enemmän Täplän luonnetta. Nyt, kun pojat ovat jo reippaampia, kuuseen ehkä kiivetään, koristeilla leikitään, köynnöksiä pureskellaan...

Kaiken varalta kuusi varustetaan verhotankoon kiinnitetyllä siimalla. Lähimpänä sohvaa olevaan oksaan laitetaan Täplän muistolle yksi pallo, jolla saa luvan kanssa leikkiä. Ja toivotaan, että tämä riittää.

Kaikesta huolimatta, joulu kissojen kanssa on ehdottomasti parempi kuin ilman.