Kukaan ei ajattele sinua: ihan turhaan mietit, oletko tarpeeksi hauska, nätti, komea, lihaksikas tai älykäs

Ihminen on käsittämättömän itsekeskeinen olento. Se miettii kaiken tekemisensä, näkemänsä ja kuulemansa itsensä kautta. Kaiken!

Joten kun mietit mitä joku muu sinusta ajattelee, ei varmaankaan mitään. Hän miettii itseään. Luin Yle Tieteen sivuilta, että tätä on oikein tutkittu.

Että ihan turhaan mietit, oletko tarpeeksi hauska, nätti, komea, lihaksikas tai älykäs kelvataksesi jollekin toiselle. Se toinen miettii todennäköisesti jotain todella fiksua, kuten miksi sen äänenpaino oli tuollainen, minulle tuli nyt vähän epävarma olo.

Minulle tuli. Minusta tuntuu.

En usko ylempiin voimiin, muuhun kuin ehkä myrskytuuleen ja ukkoseen. Ei mikään jumalolento tarkoituksella olisi näin helkkarin itsekeskeiseksi ja typeräksi ihmistä luonut!

Näkeeköhän se, että paita menee mahamakkaran poimuun? Mitähän se miettii tästä mekosta? Olenko ollut tarpeeksi harras, saanko syntini anteeksi, että voisin tuntea oloni seesteisemmäksi?

Joskus mietin, että olisin paljon mieluummin joku ihan yksinkertainen ruohovartinen kasvi, vaikka ojakellukka. Se taivuttaa nöyränä päänsä alaspäin, kasvaa ojanpientareella. Värikin on vaatimaton, se ei kerjää huomiota eikä halua olla huomion keskipisteenä. Sen lähellä kasvaa usein metsäkurjenpolvia, jotka loistavat violetin sävyissä.

Silti kimalaiset rakastavat ojakellukoita enemmän! Ne huomaavat sen, vaikka se vaatimattomasti on kuin ei olisikaan.

Maailma on muuttunut. Ihmisen itsetunto rakentuu Instagram-tykkäysten perusteella, sinne laitetaan vain kauneimmat kuvat ja joku voimaannuttava aforismi kuvatekstiksi, että muut tajuavat minun olevan syvällinen, kaunis ja ihana ihminen.

Facebookissa voi taas kertoa, miten paljon minäkin päivänä sai aikaan, etteivät vaan pidä laiskana tai sairaana. Siellä tärkeintä on saada muut ymmärtämään, kuinka täydellinen elämä minulla on, sävy sävyyn puetut lapset ja koti suoraan sisustuslehtien sivuilta, mieluiten ihan tolkuttoman iso.

Keittiöpuutarhakin voi olla, mutta ei mikään tavallinen kasvimaa, siihen tulee rikkaruohoja. Toisten kuuluu olla kateellisia siitä, miten helppo elämä minulla on!

Jos kertoo rehellisesti siitä, että söi koko talven eineslihapullia ja ranskalaisia, lihoi 15 kiloa ja melkein erosi, halusi enemmän omaa aikaa kuin lasten kanssa elokuviin, osti hulavanteen, mutta se on jo aikaa sitten viety varastoon ja kuntopyörä toimii kotona lähinnä vaatetelineenä, kertoo vihaavansa smoothieta ja avokadoja, voi saada huonon maineen. Tai epäonnistuneen.

Rehellisyys on tyhmää, jos haluaa menestyä elämässä. Carpe Diem ja huulia tötterölle, siitä kukaan ei mieti mitenkään pahasti.

Ehkä kasvimaailman ”esittäjä” voisi olla lupiini. Ei se aina täällä ole ollut, vieraslajiksi on tituleerattu ja pitäisi hävittää koko laji. Kukaan ei oikein tykkää siitä, ei ainakaan myönnä ääneen, jos tykkääkin. Silti melkein kaikkien mökille matkaavien verannalla on juhannuskimpussa lupiineja.

Huomatkaa minut? Mitäs tykkäätte kukistani? Olen kaunein, värikkäin, olen matkustellut ja nähnyt maailmaa!

Minulle tulee lupiinista vähän sellaiset vibat, että se ampuu yli kaikella koreilullaan. Olen enemmän ojakellukkatyyppiä.

Heinävedeltä lähtöisin oleva eräopas ja monimuotoisen luonnon luonnon ystävä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.