Kun kuuntelee taitavaa kertojaa, on kuin katselisi elokuvaa: hän muuttaa asiat näkyviksi

Näkökulma

Onkohan Mannerheimintie vuosikausiin tai vuosikymmeniin ollut yhtä autio kuin nyt. Muutamia henkilöautoja, satunnaisia kävelijöitä, vain sporat ja dösät liikennöivät, mutta matkustajia niissä on huomattavan vähän.

Käytin tahallani slangisanoja, vaikka en koskaan edes yritä puhua stadin slangia. En ole stadilainen, olen savolainen.

En kyllä puhu savon murrettakaan, muutoin kuin satunnaisesti hämmästyttääkseni baarikavereita. He eivät useimmiten näytä kuitenkaan ymmärtävän kuinka, rikas ja vivahteikas savon murre on.

Jopa jotkut junantuomat vaikkapa nyt sydänsavosta Helsinkiin muuttaneet henkilöt yrittävät epätoivoisesti puhua stadilaisittain. Se ei kuulosta hyvältä.

Kerran istuskellessani baarin terassilla muuan selvästi muualta Helsinkiin ajautunut nuori mies tuli luokseni tupakka suupielessä ja kysyi:

”Oisko sulla mulle stondista tarjota?”

Huvitti kovasti. Tietenkin hänen olisi pitänyt kysyä eldistä. Mutta tottahan minä hänen tupakkansa sytytin.

Itse asiassa en ole perussavolainenkaan. Olen syntynyt, kasvanut ja kouluni käynyt Varkaudessa. Ja se on teollisuuden ympärille kasvanut kaupunki, ei mikään maatalouspitäjä.

Enoni Arvo Pulliainen tosin oli maanviljelijä, hänellä oli Puurtilassa laajat pellot ja aika lailla karjaa. Kesäisin oleiltiin paljon Arvon luona ja sain maistella maalaiselämää.

Kävin usein noutamassa lehmät laitumelta lypsettäviksi, keräsin kananmunia kanalasta, rapsuttelin porsaita juuriharjalla, sain kokeilla lypsämistäkin. Olen kiitollinen, että tulin vähän tutuksi tämänkin elämänpiirin kanssa.

En muista tarkasti, missä määrin lapsuuskodissani puhuttiin savoa. Luulenpa, että äitini puhui sitä enemmän kuin isä. Isä oli opiskellut Tampereella, sotansa käynyt ja paljon matkatöitä tehnyt mies.

Hän kuoli 45-vuotiaana halvaannuttuaan vuosia ennen poismenoaan. Isän kuollessa olin 11-vuotias. Minulla ei ehtinyt olla oidipuskompleksia.

Savon murre tarttui korvaani jo lapsena, koska minulla oli silloin ilo kuunnella hyviä jutunkertojia, jotka ”huastovat savvoo.” Ukin juttuja kuuntelin, ja aivan virtuoosi savonviäntäjä oli sukulaistäti Iita Kinnunen.

Aina kun hän tuli meille kylään Heinävedeltä tai kun kävimme Kinnulassa Pehkuveillä, olin ihan innoissani. Iita oli tietämättään loistava kansanrunoilija. Hän sai aivan arkisetinkin asiat kuulostamaan seikkailulta.

Puhe vilisi kuvailevia verbejä ja adjektiiveja ja se oli soljuvaa kuin musiikki. Kun kuuntelee taitavaa kertojaa, on kuin katselisi elokuvaa. Hän muuttaa asiat näkyviksi.

Iita on taatusti vaikuttanut tapaani kirjoittaa, ja olen tietyin varauksin sitä mieltä, että kirjailijan kohdalla ei ole oleellista niinkään se, mistä kirjoittaa, vaan miten kirjoittaa. Kirjallisuus on aina kieltä, kielenkäyttöä.

Varhaisin kirjallisuus on kadonnut taivaan tuuliin, nimittäin ne tarinat, joita tuhansia vuosia sitten kertoiltiin nuotion ääressä.

En pysty sanomaan, olenko itse koskaan puhunut enemmälti savon murretta. Tuskin lapsenakaan. Asuinalueemme Kommila oli semmoinen tienoo, että siellä asui ihmisiä, joiden kotikieli oli ruotsi tai jopa saksa. Linja-autossakin saattoi varsin usein kuulla tropiikin kukkasilta tuoksuvien rouvashenkilöiden puhuvan ruotsia.

Jo kansakoulu tietenkin teki kaikkien lasten kohdalla tehtävänsä. Siellä puhuttiin ja kirjoitettiin yleiskieltä. Lyseon alaluokkien äidinkielen opettajamme tiivisti näin: ”Savon murteella ei yliopistossa pärjää.” Ehkä ei, mutta murteen hallitsemisesta on minulle kirjailijana ollut suunnattomasti hyötyä.

Olen pyrkinyt aina käyttämään vivahteikasta, soljuvaa kieltä kuten Iita Kinnunen.

Olen harjaantunut kuuntelija, ja mielelläni kuuntelen kun joku kolmannen polven stadilainen puhuu omaa murrettaan. Näitä ihmisiä vain alkaa olla aika vähän. Vaikka en itse pyri puhumaan stadia, ymmärrän sitä nykyisellään hyvin.

Ja hypätäksemme lopuksi takaisin sporaan, niin istuin parikymmentä vuotta sitten baarin pöydässä, jossa joku käytti sanaa ratikka. Samassa pöydässä istuva kantahelsinkiläinen puuttui puheeseen.

”Ei se mikään ratikka ole, se on spora. Ja minne spora ei kulje, se ei oo stadii.”

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.