Kyllä yhteiskunta pitää omistaan huolen, vaikkei työ maistu ja olisi työkykyinen

Horisontti

Katkaistaan heti siivet huhuilta ennen kuin niitä ehtii syntyä. En ole Eurojackpot-miljonääri, vaikka asunkin Siilinjärvellä. Kuulin paikallisessa kaupassa asiakkaan toteavan toiselle, että olipa hyvä, että potti jakaantui useammalle.

Tosiaan, olisihan se ollut kohtuutonta, jos vain yksi olisi voittanut päävoiton 92 miljoonaa euroa. Minulle olisi kyllä riittänyt 91 miljoonaa. Se siitä.

Suomessa voi rikastua laillisesti neljällä eri tavalla: ryhtymällä yrittäjäksi (ei kuitenkaan pienyrittäjäksi), pelaamalla jääkiekkoa pääsarjassa, syntymällä oikeaan sukuun tai tekemällä vaikka Eurojackpotin tai muun vastaavan täysin tuuriin perustuvan pelilappusen.

Pelkällä työnteolla ei Suomessa rikastu. Ei vaikka moni yrittäjä näin antaa ymmärtää professori Anu Kantolan ja akatemiatutkija Hanna Kuuselan kirjassa: Huipputuloiset – Suomen rikkain promille ( HS 1.9.).

Artikkelin mukaan yrittäjät kokevat olevansa poikkeuksellisen ahkeria ja motivoituneita, kun taas suomalainen yhteiskunta laiskistaa ihmisiä ja kannustaa joutilaisuuteen.

Olen samaa mieltä, että yrittäjät ovat ahkeria, mutta eivät mitenkään erityisen ahkeria tavallisiin palkansaajiin nähden. Jos olisivat, niin kaikki ahkerat olisivat yrittäjiä.

Se taas pitää paikkaansa, että suomalainen yhteiskunta laiskistaa. Kyllä yhteiskunta pitää omistaan huolen, vaikkei työ maistu ja olisi työkykyinen.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (Vatt) tutkimusprofessori Tomi Kyyr ä toi julki mielenkiintoisen ajatuksen Helsingin Sanomissa . Mikäli sosiaalituet poistettaisiin, kaikki työttömät yrittäisivät hakeutua töihin. Ei tosin perinteisiin palkkatöihin. Työt olisivat laitonta prostituutiota ja muuta rötöstelyä. Rikkaat joutuisivat rakentamaan muureja asunalueidensa ympärille ja palkkaamaan vartijoita, Kyyrä sanoo (HS 3.9.).

Siihen vain rikkailla on varaa.

Rahaa vuolevilla yrityksillä pitäisi olla jonkinlaista vastuuta omista työntekijöistään.

Hyvä esimerkki huonosta esimerkistä on Posti, joka rypee kriisissä vuodesta toiseen. Postin ilmeisesti täytyy säästää rahaa, koska ruohonleikkuu ei ole ollutkaan niin tuottoisa bisnes.

Sääliksi käy sitä lehtihaastattelun Jarmoa, joka on hyppinyt Postin pillin mukaan vuosikausia niin, niin että määräaikaisia työsopimuksia on kertynyt hänelle hulppeat 109 kappaletta 2,5 vuodessa.

Lyhin työsopimus on ollut yhden päivän.

Tässähän alkaa omat noin 30 määräaikaisuutta, joista lyhin on kestänyt kaksi päivää, kalpenemaan Jarmon saavutukselle.

Osa Kantolan ja Kuuselan haastateltavista yrittäjistä ei rahoilla kehu, mutta osa innostui revittelemään ylellisellä elämäntyylillään, kuten eräs yrittäjä.

”Mulla on kauko-ohjattavat panssarivaunut, mulla on kopteri, joka lentää, sellainen kuvauskopteri, mulla on lentopallokenttä, mulla on golf green, mulla on rakennettu beach house. Mulla on siis vaikka mitä, mutta siis kruununjalokivi on se koti-spa”, yrittäjä kertoo.

Toivottavasti seuraava tutkimuksen kohde on se, mitä mieltä henkistä pääomaa kartuttaneet ihmiset ovat yhteiskunnastamme.

Erästä kotimaista elokuvaa mukaillen: mulla ei ole muuta omaa kuin tyhjä pontikkapullo ja tuulen huuhtoma takapuoli.

On sekin tyhjää parempi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.