Meillä on tietoa ympäristöasioista mutta maailma tarvitsee näitä herättelijöitä ja muistuttelijoita

Moni aikuinen miettii kuinka suhtautuisi nuoreen vihaiseen tyttöön, Greta Thunbergiin.

Ruotsalainen koulutyttö, 16-vuotias Greta Thunberg, on noussut ilmastovaikuttamisen esikuvaksi.

Päällisin puolin ajattelee, että siinä on asialleen ja vakaumukselleen harvinaisen uskollinen ja rohkea nuori.

Kirja Sydämen asioita, perhe ja planeetta kriisissä kertoo, mitä kaikkea taustalta löytyykään. Kirjan on kirjoittanut Gretan äiti Malena Ernman yhdessä miehensä ja tyttäriensä kanssa.

Taustalta löytyy Gretan aspergerin oireyhtymä ja syömishäiriö. Gretan nuoremman siskon Beatan asperger ja ADHD sekä koko perheen kriisi.

Takana on monen vuoden taistelu jokapäiväisestä arjen selviytymisestä: kun lapsi ei syö, kun hän ei voi mennä kouluun, tai hän saa raivokohtauksia. On itkua, ahdistusta, unettomuutta, uupumusta ja toivottomuutta.

Ja ennen kaikkea on harvinaisen sitkeät ja periksiantamattomat vanhemmat, jotka jaksavat taistella lastensa ja perheensä lisäksi myös ympäristön hyväksi.

Kirja etenee muutaman sivun pituisissa kohtauksissa perheen elämästä. Siksi sitä on helppo lukea, vaikka sisältö onkin painavaa sanaa.

Tammi lahjoitti kirjan kaikille kansanedustajille kansainvälisenä ilmastolakkopäivänä 27. syyskuuta.

Toivon todella heidän lukevan kirjan. Rankan faktan lisäksi kirja tarjoaa myös hitusen toivoa.

Ratkaisuja on jo olemassa, mutta ne vaativat yhteistyötä. Kollektiiviset ongelmat vaativat kollektiivisia ratkaisuja ja sen, että päästöjen vähentäminen nostetaan tärkeimmäksi tavoitteeksi.

Kirja ei pelkästään herättele päättäjiä ympäristöasioihin, vaan myös kertoo lapsen psyykkisestä pahasta olosta. Siitä kuinka se vaikuttaa koko perheeseen, mitä voimavaroja se vaatii sekä miten vaikea perheen on saada tukea ja apua.

Luin kirjan juuri ennen lomamatkaa etelään. Viimeksi olen lentänyt noin kymmenen vuotta sitten.

Kirja sai minut tuntemaan syyllisyyttä lentämisestä, vaikka muuten yritänkin tehdä näitä pienen ihmisen ympäristötekoja. Kierrätän jätteeni, yritän vähentää ruokahävikkiä ja muovin käyttöä, ostan vaatteita kirpputorilta ja pyöräilen mahdollisimman usein töihin ja muille asioilleni.

Meillä on tietoa ympäristöasioista, mutta maailma tarvitsee myös näitä herättelijöitä ja muistuttelijoita. Greta on ongelmistaan huolimatta fiksu nuori, ja hän hallitsee ympäristöasioihin liittyvät faktat.

Kirjan luettuani luen uutisia uusin silmin. Haluaisin niin uskoa kaikkiin hyviin uutisiin ympäristön eteen tehdyistä toimenpiteistä, mutta olen entistä epäileväisempi niiden riittävyydestä.

Greta sanoo näin: ”Aikuiset sanovat aina: Meidän täytyy antaa nuorisolle toivoa. Mutta minä en halua teidän toivoanne. En halua teidän olevan toiveikkaita. Teidän pitää olla hädissänne. Teidän pitää tuntea pelko, jota itse tunnen joka päivä. Ja sitten teidän pitää toimia. Toimia niin kuin vaaratilanteessa toimisitte. Teidän pitää toimia niin kuin talomme olisi tulessa. Sillä sehän on.”

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.