Mikähän olisi mansikalle sellainen reilun kaupan hinta, josta sekä poimija, viljelijä että kauppa saisivat kohtuullisen siivun?

Horisontti

Muistatteko, paljonko maksoi viime kesänä viiden kilon laatikko mansikoita?

Lehden arkisto kertoi, että heinäkuun loppupuoliskolla torihinta oli 30 euroa tai jopa vähän sen alle.

Nyt hinta on ollut vähän päälle kolmenkympin. Ero ei siis ole kovin iso.

Se tuntuu kummalliselta, kun vielä muutama viikko sitten kaikilla oli kova huoli siitä, saadaanko marjoja edes pellosta myyntiin. Kuvittelin, että poimija- ja marjapula nostaisi hintaa enemmän.

Ukrainasta saapui sittenkin kaivattuja apuvoimia, jotka ovat raataneet Suomen pelloilla jo vuosikausia.

En tiedä, mitä pitäisi ajatella siitä, että kotimaassaan ehkä muutaman satasen kuussa tienaavat opettajat ja hoitajat matkustavat kesäksi pohjoisille marja- ja vihannespelloille tekemään koko vuoden tilin. Onko se heikommassa asemassa olevan hyväksikäyttöä, vai voittavatko siinä molemmat?

Globalisaatio ja keskinäinen riippuvuus tuottavat merkillisiä ketjuja. En halua edes ajatella espanjalaisia vihannesviljelmiä, joiden toiminta on paperittomien siirtolaisten varassa.

Merkillisiä tarinoita on saanut kuulla ja lukea niiltä suomalaisilta, jotka vastasivat hätähuutoon ja menivät mansikkapelloille töihin. Etukäteen kaikki uskoivat, että työ on rankkaa, mutta ahkera saa kunnon tienestin.

Päivät pelloilla ovat olleet vähintään kymmentuntisia. Jossakin majoitus on ollut homeisessa vanhassa navetassa.

Urakkapalkalla on pitänyt myös poistaa marjoista kannat ja puskista homeiset tai vialliset raakileet. Tästä kertoneen poimijan mukaan urakkatyön tuntipalkka jäi kolmeen euroon, vaikka tahti oli sama kuin ukrainalaisilla.

Tuntui vaikealta uskoa, että he pystyisivät pääsemään edes sellaisille ansioille, joilla voi kattaa Suomeen matkustamisen ja täällä elämisen kulut. Tämä suomalainen poimija lopetti parin päivän jälkeen, koska jatkaminen olisi käynyt liian kalliiksi.

Tarinat kertovat myös peltojen hygieniaoloista: bajamajat ovat seiniä myöten täynnä sitä itseään, käsienpesumahdollisuutta tai käsidesiä ei aina ole.

Helppo olisi syyttää viljelijöitä ahneiksi ja kieroiksi. Varmaan heissä sellaisiakin on, niin kuin meissä kaikissa. Hurjat tarinatkin leviävät aina vain niistä paikoista, joissa on ongelmia,

Mutta mitä pitää ajatella kuluttajasta, mansikan ostajasta, joka alkaa itkeä ja kiukutella, jos laatikollisesta pitää maksaa enemmän kuin 30 euroa? Mieluiten se pitäisi saada ilmaiseksi.

Ostamme kaupasta reilun kaupan banaaneja ja tunnemme itsemme hyviksi ihmisiksi.

Mikähän olisi mansikalle sellainen reilun kaupan hinta, josta sekä poimija, viljelijä että kauppa saisivat kohtuullisen siivun? Tuskinpa edes 50 euroa laatikosta olisi silloin tarpeeksi.

Marjanäytelmän seuraava osa kysyy, kuka poimii metsistä teollisuudelle mustikat ja puolukat, jos ja kun ahkerat thaimaalaiset riisinviljelijät eivät pääsekään kesälomalle pohjoisiin metsiin.

Marjoja näyttää tulevan runsaasti, ja ensimmäiset mustikat alkavat kypsyä.

Käykö niin, että metsämarjojen hinta jää huonoksi, koska sato on hyvä? Vai nouseeko se, koska poimijoita ei ole?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.