Neuvottelusuman ja lakkorytinän keskellä ei voi välttyä ajatukselta, että keskitetyt sopimukset olisivat kaikkien etu

Elinkeinoelämän keskusliitto luopui keskusjärjestösopimuksista vuonna 2016 omalla sääntöuudistuksellaan.

Tämä varmisti sen, että jatkossa entistä vahvemmin työehtosopimusneuvottelut käydään liittokohtaisesti.

Epäilemättä työnantajia edustavan järjestön tahtotila oli vahva sen suhteen, että liitto- ja alakohtaisilla sopimuksilla oli pyrkimys jatkossa yksitellen saada murennettua jo aiemmin sovittuja tekstejä ja niitä kuuluisia saavutettuja etuja.

Viime vuoden lopulta alkaneet alakohtaiset työehtosopimusneuvottelut ovat osoittautuneet yhteiskunnalliselta vaikuttavuudeltaan erittäin haasteellisiksi ja kustannukseltaan raskaiksi.

Edellisen eduskuntakauden osalta, silloinen pääministeri Sipilä sai aikaiseksi pakkolakiuhkailulla hätäsektiolla synnytetyn kilpailukykysopimuksen eli työehtosopimusneuvottelujen pääosassa olleen kikyn.

Jokaisessa alakohtaisessa neuvottelussa kikyn 24 tuntia on ollut juuri se peruste, joka on ajanut tilanteen jopa viikkoja kestäviin työtaisteluihin.

Tilanne on suorastaan absurdi, koska sopimusputken aukaisi Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden sopima työehtosopimus, josta kiky tunnit oli poistettu ja palkankorotukset asettuivat 3,3 prosentin tasolle. Tässä tapauksessa sopimusavaus ei yllättäen ole tuonut tilanteeseen helpotusta mikä ihmetyttää suuresti.

Toki osa lakkotoimenpiteissä olleista työpaikoista on halunnut tehdä liittojen kanssa erillissopimuksen, joka on ollut yleisen linjan mukainen, kiky tunnit pois ja palkankorotukset 3,3 prosenttia.

Vallitseva tilanne, joka taloudellisesti rasittaa yhteiskuntaa on ajanut jopa työministerin tilanteeseen, jossa lakkoja on siirretty kahdella viikolla. Kemianteollisuuden osalta tämä toi tulosta ja sopimus syntyi ennen lakkojen alkua.

Neuvottelusuman ja lakkorytinän keskellä oleva valtakunnansovittelija on näyttäytynyt suorastaan voimattomalta ja työministeri onkin jo esittänyt valtakunnansovittelijalle apuvoiman palkkaamista.

Tässä tilanteessa ei voi välttyä ajatukselta, eikö ns. keskitetyt sopimukset olisi kaikkien etu?

Keskusjärjestöjen, työnantajan sekä työntekijöiden edustajien ja valtiovallan yhteinen raami, jossa tunnistetaan realiteetit ja ne kovimmat kipukohdat kuten kiky. Sopiminen yhdessä näistä helpottaisi työmarkkinatilannetta.

Puhuttaessa lakoista ja sen oikeudesta on muistettava se fakta, että asia on laissa määritetty.

Pääministeri Marin myös viittasi tähän puheessaan: ”lakko-oikeus on todella tärkeä oikeus, perusoikeus, ja se suojaa heikompaa osapuolta eli työntekijää.”

Eli tässä suhteessa työnantajan pyrkimys työehtojen selkeään heikentämiseen antaa sopimuksettomassa tilanteessa työntekijöiden edustajille oikeuden pitää jäsenten puolia neuvotteluissa, vaikka lakkotoimenpiteillä. Toki kenenkään mielestä tämä ei ole toivottavaa, mutta kun muita vaihtoehtoja ei ole, on tällä mentävä.

Puheet korkeista työvoimakustannuksista kotimaassamme, verrattuna Euroopan tasolla voidaan ohittaa toteamalla realiteetteja. Tunnusluvut osoittavat työvoimakustannuksista sen, että esimerkiksi Saksassa, Ruotsissa, Hollannissa, Itävallassa, Ranskassa, Tanskassa, Belgiassa ja Norjassa kustannukset ovat korkeammat kuin Suomessa. Emmehän me kuitenkaan ole sen kannalla, että meidän tällä osaamisella ja vahvuudella noudattaisimme esimerkkisi Bulgarian työvoimakustannustasoa!

Kirjoittaja on Varkauden kaupunginhallituksen puheenjohtaja, varakansanedustaja (sd.).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.