Onnellinen mies perhealbumissa – isäni aikaan oikeanlaisen isyyden kriteeristö oli vajaa, nykyisin se on liian täynnä

Mies seisoo kyykyssä laiturilla, kädessä roikkuu komea, vastapyydetty kala. Kaksi vonkaletta lepää vieressä. Kalastaja hymyilee leveästi.

Kesäpäivä hellii niin kuin pimeyden pilviä ja kalseaa sadetta ei voisi koskaan olla. Vain kevyet pilviharsot liikkuvat hitaasti sinisellä taivaalla ja heijastuvat peilityyneen järvenpintaan.

Järvi on pläkä, sanottiin meillä.

Nelisenkymmentä vuotta vanhan valokuvan värit ovat säilyneet yllättävän hyvin. Halvalla pokkarikameralla on räpsäisty talteen täydellinen hetki.

Löytö perhealbumista tuo kyyneleet. Juuri tällaisena haluan muistaa kauan sitten kuolleen isäni: levollisena ja onnellisena.

Ihan kiva, sanoo tyttäreni kuvalöydöstäni. Hänelle kuvassa ei ole ukki vaan mies, jota hän ei koskaan nähnyt.

Ehkä minun pitäisi tehdä nykynuoreen vaikutus ja kertoa, että ukin hiilijalanjälki oli pieni. Jos hän olisi saanut elää voimissaan, hän olisi todennäköisesti viettänyt eläkepäiviään puolierakkona mökillämme, kalastanut ja metsästänyt ruokansa, elänyt luonnon tahtiin.

Sanotaan, että ihminen elää maan päällä niin kauan kuin joku hänet muistaa. Se on kovin vähän mutta se on riittävästi.

Ei minunkaan isälläni ollut tärkeämpää tehtävää tässä maailmassa kuin olla minun ja veljeni isä. Hän ei ollut hommassa erityisen hyvä nykymittapuun mukaan: sukupolvensa miesten tapaan hän oli se hieman etäinen viimeisen sanan jyrähtäjä.

Jos isäni aikaan oikeanlaisen isyyden kriteeristö oli vajaa, se on nykyisin liian täynnä.

Kun olemme ymmärtäneet, että äiti saa olla vajavainen ja riittämätön, olemme lastanneet isän harteille niin paljon vaatimuksia, ettei niistä tavallinen ihminen voi selvitä. Vanhat velvollisuudet eivät ole poissa mutta ne ovat saaneet kasan uusia seurakseen.

Tahdomme yhä vastuullisen, luotettavan selkänojan ja taitavan remonttireiskan. Kunnon puoliso ja isä on aidosti läsnä, näyttää tunteensa, rakastaa, jakaa lasten hoidon ja kotityöt, tukee, kannustaa, on helposti lähestyttävä, lämmin, kärsivällinen ja huumorintajuinen.

Onko siis ihme, että likikään kaikki miehet eivät enää halua isäksi? Enää hyvän elämän tavoite ei tarvitse olla etsiä oikea puoliso ja saada lapsia.

Lasten kasvatus ja perheen kasassa pitäminen tuo isoja suorituspaineita. Niiden rinnalla ajatus työ- ja harrastuskeskeisestä elämästä voi tuntua varsin houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Miksi lähteä kokeilemaan sellaista, joka tuntuu jo etukäteen tuhoon tuomitulta?

On vaikaa uskoa, että tätä ongelmaa pystyttäisiin korjaamaan verohelpotuksilla tai muilla poppaskonsteilla.

Isäksi ei enää ajauduta vaan isyys valitaan. Syntyvyystilastoja se ei auta mutta isyyden laatua mittaavat tilastot ovat parantuneet. Isät viettävät lastensa kanssa enemmän aikaa kuin ennen ja osallistuvat heidän kasvatukseensa.

Ei isyydestä voi rakentaa kilparataa, jossa vain harvat selviävät. Isyys ei ole taitolaji eikä tähtitiedettä.

Ainoa tehtävä on olla lastensa kanssa ja se riittää.

Hyvää isänpäivää!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.