Pärjäisitkö alle 200 euron kuukausibudjetilla?

Horisontti

Eihän siinä ole mitään järkeä, puuskahti nuori opiskelija opittuaan Kelan verkkosivuja selatessaan, että hänen opintotukensa on pienempi kuin yksineläjälle myönnettävä toimeentulotuen perusosa.

Mitäpä siihen olisi vastannut?

Valtion takaama opintolaina otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1969. Vuonna 1972 opiskelijoille alettiin maksaa myös opintorahaa ja vuonna 1977 asumislisää.

Tämä nykynuorten muhkeita tukia arvostelevilta pyrkii unohtumaan. Vaikka lainan osuus tukipaketissa oli merkittävä, 70- ja jopa 80-luvulla opiskelleiden mielellään toistelema ”ei mitään tukia ollut” ei pidä paikkaansa.

Vuoden 1992 korkeakouluopiskelijoiden opintotukiuudistuksessa opintoraha yli kaksinkertaistui ja korkein kuukaudessa maksettava lainasumma pieneni kolmanneksella. Kiinteäkorkoinen opintolaina muuttui markkinaehtoiseksi, mikä tarkoitti sitä, että opintolainan korko saattoi takaisinmaksuvaiheessa olla aivan jotain muuta kuin velkaa ottaessa.

Uudistus osui onnettomaan aikaan, sillä talouslaman seurauksena opintolainan korkoprosentti todella singahti reippaasti toiselle kymmenelle, ja valmistuvilla opiskelijoilla oli vaikeuksia löytää työtä.

Sen jälkeen opiskelijat ovatkin vältelleet velkaantumista aina vuoden 2017 opintotuen leikkaukseen asti. Silloin korkeakouluopiskelijoiden ja toisen asteen opiskelijoiden opintotuki yhtenäistettiin pudottamalla korkeakouluopiskelijoiden opintoraha 250 euroon eli summaan, jota lukiossa ja ammattikoulussa opiskelleet saivat.

Yleistä asumistukea on Kelalta mahdollista saada korkeintaan 80 prosenttia asumismenoista. Jos opiskelija maksaa soluasunnostaan 300 euron kuukausivuokraa, tuki on 240 euroa. Tämä merkitsee sitä, että 250 euron opintorahasta jää käytettäväksi muihin menoihin 190 euroa kuukaudessa.

Sillä pitäisi maksaa muun muassa opiskelun kustannukset, puhelinlasku ja ehkä nettiyhteys, vaatteet, ruoka, terveysmenot ja paikasta toiseen liikkuminen.

Koska se ei ole mahdollista, opiskelijalla on kolme vaihtoehtoa: velkaantuminen, työskentely kesän lisäksi lukukauden aikana tai vanhempien taloudellinen tuki. Useimmat käyttävät luovasti kaikkia keinoja.

Opintojen rahoittamisen ongelma ei koske vain korkeakouluopiskelijoita. Koska ammattikouluja ja jäljelle jääneiden koulujen opintolinjoja on karsittu reippaasti, entistä useampi ammattiin opiskeleva joutuu muuttamaan peruskoulun jälkeen itsenäisesti asumaan.

Vanhempien maksukyky saattaa siten todellisuudessa rajoittaa nuoren ammatinvalintaa, jos mieluisa opintoala löytyy kaukaa kotoa. Lukio-opintojen kalleudesta puhuttaessa tämä usein unohtuu.

Ei parikymppisen nuoren pitäisi joutua valmistumaan ammattiin tai ylioppilaaksi valmiiksi velkaantuneena, kun jatko-opinnotkin pitäisi rahoittaa.

Nykyään mielellään toistellaan, että opiskeleminen on investointi omaan tulevaisuuteen. Näin homma saadaan kuulostamaan siltä, että ainut hyötyjä on opiskelija itse, ja yhteiskunta tukee opintoja vain sulaa hyvyyttään, mitään siitä hyötymättä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.