Törmäyshetkellä kolarissa elämä ei vilahda filminauhana

Horisontti

Tässä taannoin minulta jäi huomaamatta päätiellä ajava auto, jonka eteen ajoin risteysalueella Heinävedellä. Jumalaton paukaus, jonka saldona oli lunastukseen mennyt auto, kuhmu otsaluussa ja murtunut kylkiluu.

Onneksi kuitenkin kummatkin osapuolet kävelivät omilla jaloillaan.

Kolari käynnisti aikamoisen ketjureaktion.

Tuttavani, joka työelämässä ollessaan toimi poliisina, tokaisi myöhemmin, että laskepa, minkälaisen määrän ihmisiä olet kolarilla työllistänyt.

Kun nousimme kumpikin osapuoli ruttaantuneista autoistamme, soitin ensimmäiseksi hätäkeskukseen (1 henkilö). Paikalle tuliambulanssi (2) ja paloasemalta jotain kalustoa ja miehistöä (ainakin 2).

Istuin lanssissa, joten jäi näkemättä, kuka tai ketkä raivasivat tien kolari romusta. Poliisi kaipasi tilanneselostusta asianomaisilta itseltään (1). Sen annoin ambulanssissa puhelimitse, kun eivät ehtineet Pieksämäeltä paikalle.

Terveysaseman tarkkailussa piipahti seuraavien tuntien aikana lääkäri ja hoitajia (2) kyselemässä, mihin kohtaan koskee. Soitin tutulle, pyysin hakemaan avaimet ja käymään lukitsemassa auton ovet (1).

Ensimmäistä kertaa käyttämälläni Kela-taksilla (1) pääsin röntgeniin Liperiin, jossa kahvion rouva täytti nälkäni (1) ja sitten, kun lähete viimein löytyi, kävin keuhkokuvissa (1).

Paluutaksi tuli Viinijärveltä (1) pienen sekaannuksen jälkeen, sillä olin tilannut Etelä-Savon taksin vaikka Liperi on Pohjois-Karjalaa. Matkan varrella Heinävedelle ehdin soittaa parikin kertaa vakuutusyhtiööni (2), hinausauton kuljettajalle (1) ja jutella vuokraamon (1) kanssa sijaisautosta.

Minulle soitti joku henkilö jostakin henkilövahingosta (1).

Ilmoitin myös esimiehelle (1), että taidan päästä normaalisti töihin seuraavana päivänä.

Ennen hinausautontuloa minun oli tyhjennettävä pientareella maannut auto omista tavaroistani. Siinä auttoi serkkuni (1).

Ensimmäisenä päivänä olin hoitanut kolariasiaa jo 20 eri henkilön kanssa. Ja seuraavina päivinä lista piteni, kun asioin korjaamon, vahinkotarkastajan ja lukuisten eri automyyjien kanssa.

Isku tuli auton kylkeen ja heiluin sivuttain turvavöissä. Pää kosketti ensin jotain pehmeää, sitten jotain kovaa, kunnes tuli täysin hiljaista. Ilman turvavöitä olisin lennellyt auton sisällä ja iskenyt pääni pahemmin, sillä ratin turvatyyny ei lauennut. Sivu- ja polviturvatyynyt antoivat sivuttaissuojaa.

Turvavarusteilla on todellakin iso merkitys.

Mitä opinkolarista. Sen, että törmäyshetkellä elämä ei vilahda filminauhana. Sen, että jos olisi käynyt pahemmin, en olisi sitä ehtinyt sitä itse murehtia.

Ja sen, että pienissä taajamanopeuksissakin voimat ovat valtavia.

Ihminen ei myöskään toimi hetkeen rationaalisesti.

Pelastin ambulanssiin käsilaukun ja avainten lisäksi myös tiekunnan tilikansion ja pysäköintikiekon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.