Vielä kerran ei

Jos Heinävedellä jaettaisiin yhteisöllisyyspalkintoa, se kuuluisi kiistatta Beowulf Miningille. On vaikea keksiä asiaa, joka olisi yhdistänyt heinäveteläisiä yhtä voimakkaasti kuin brittiyhtiön suunnittelema Aitolammen grafiittikaivos.

Mitä enemmän argumentteja ja tietoa on tullut, sitä vankemmaksi on käynyt yksimielisyys, että kaivosta ei kerta kaikkiaan haluta.

Soraääniäkin toki on, mutta vasta-argumentit ovat kohdistuneet enimmäkseen muuhun kuin itse asiaan. On valitettu, että keskustelua käydään väärään aikaan, ja esitetty teorioita keskustelijoiden motiiveista.

Kaivoksen vastustajien motiivi on selvä. Heillä on voimakas tunneside Heinäveteen ja huoli sen hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta. Kaivos uhkaisi vakavasti Heinäveden luontoa ja sitä kautta matkailuelinkeinoja, kunnan imagoa ja yleistä hyvinvointia. Grafiitti on pölyvaikutukseltaan malmeista pahimpien joukossa, ja pölystä kärsittäisiin ainakin Karviossa, Varistaipaleesa ja Palokissa.

Vesistöön joutuessaan grafiitti tekisi pahaa jälkeä. Se on myrkkyä veden pieneliöstölle, mikä vaikuttaisi ravintoketjussa ylöspäin ja lopulta käytännössä vaarantaisi kalakannat.

Isoimmat riskit liittyvät kuitenkin kaivoksen jätevesiin. Vaikka niitä suodatettaisiin kuinka, haitallisia aineita pääsisi väistämättä ympäristöön. Grafiitin seuralaisiin kuuluu aina rikkiyhdisteitä, jotka muodostavat rikkihappoa ja happamoittavat vesistöjä.

Aitolammen kaivosalue olisi parikymmentä metriä korkeammalla kuin alle kahden kilometrin päässä sijaitsevat Varisvesi ja Kermajärvi, missä ovat myös valuma-alueet. Näistä Kermajärvi on kirkasvetisenä erityisen herkkä, ja on hyvin todennäköistä, että jos kaivos toteutuu, Kermajärvi saastuu ja kuolee peruuttamatta.

Jos ei ole päättänyt, mitä mieltä on kaivoksesta, voi valita kahdesta periaatteesta:

1. Kermajärveä ei saa saastuttaa mistään hinnasta.

2. Kermajärven saa saastuttaa, jos vain hinnasta sovitaan.

Jos valitsee ykkösvaihtoehdon, kaivosta voi vain vastustaa. Jos valitsee kakkosen, voi yrittää laskea hintaa luonnolle, elinkeinoille, kiinteistöille, ter-veydelle ja Lintulan luostarille, joka on ilmoittanut harkitsevansa vakavasti muuttoa, jos kaivos tulee.

Kaivoksen puoltajat vähättelevät riskejä ja vetoavat lakiin, määräyksiin ja kaivostekniikan kehitykseen. Vaikka unohtaisi ympäristöhallinnon resurssipulan, valvonnan puutteet sekä sen, ettei grafiittikaivoksista ole riittävästi kokemusta, jäljelle jää tekijä, joka tekee Aitolammen kaivoksesta väistämättä aikapommin: kaivoksen takana on kansainvälinen yhtiö, jota kiinnostaa vain raha.

Beowulf Mining on osoittanut jo muualla välinpitämättömyytensä suhteessaan paikallisiin. Heinävedelläkään sitä ei taatusti kiinnosta luonto, asukkaat tai muut elinkeinot. Yhtiön ja sen sijoittajien näkökulmasta Heinävesi voisi olla yhtä hyvin Perussa, Sambiassa tai Laosissa. Heinävesi on vain merkityksetön siirtomaa, jonka luonnonvarat pitää saada talteen mahdollisimman halvalla.

Monessa yhteydessä on tullut esille, että tässä vaiheessa kunnalla on hyvin ratkaiseva rooli. Parhaassa tapauksessa se voi jopa estää kaivoksen tulemisen kaavapäätöksellä.

Pian siis mitataan, onko kunnalla tahtoa ja rohkeutta toimia oikein vaikeassa tilanteessa. Edessä on kunnan historian isoin päätös, joka määrittää, onko Heinävedellä tulevaisuutta sellaisena, kuin sen tunnemme. Se myös näyttää, onko Heinävesi aidosti itsenäinen kunta vai pelkkä tahdoton siirtomaa.