Päiviönsaaren koulun ravitsevin herkku ja koululaisten suosikki oli Centrumin pitkä viineri

Koulumuisteluni sai aikaan monia yhteydenottoja ja peukutuksiakin. Monia muistoja jäi vielä kirjoittamatta, niinpä en malta olla jatkamatta nostalgisia mietteitäni.

Pari virhettäkin aiempaan kirjoitukseeni oli pujahtanut. Ystäväni viestitteli minulle, että ”olet ollut kilhakka nuori mies, kun oppikoulunkin aloitit vasta parikymppisenä”. Ja todella lyseon aloittamisvuoteni oli 1969, eikä 1979. Rehtorin nimesin Lauri Mikkoseksi, oikea nimi on Mikkola.

Sitten vielä muistoihin. Opettajat olivat aikoinaan todella auktoriteetteja, ja saattoivat puuttua aika henkilökohtaisiinkin asioihin. Uskontoa opetti Aira Poura. Luokkamme pari oppilasta olivat ”pihkaantuneet” ja tyttö lähetti kerran tunnilla armaalleen kirjelappusen.

Aira huomasi tämän ja pyysi tuomaan lapun heti hänelle. Eihän siinä muu auttanut, ja opettaja luki lapun ääneen luokalle: ”Rakas, ihanaa kun voidaan mennä sinne mökille lauantaina ihan kahdestaan...”. ”Ja minnekään mökille te ette sitten lähde, ette keskenänne ettekä yksinään”, oli opettajan tuomio.

Melkoinen persoona oli myös Lete, matematiikan opettaja Jussila. Kerran tunnilla katossa roikkuneen karttatelineen naru petti, teline tipahti ja sen koukku teki opettajan päähän ammottavan ja verta vuotavan haavan.

Lete haki siivouskomerosta rätin, kietaisi sen päähänsä ja ilmoitti että nyt ”von Döbeln opettaa yhtälöjen ratkaisemista”.

Abivuonna nähtiin valtavasti vaivaa freskon ja laulujen teossa. Jokaisesta koulunsa päättävästä sekä opettajista oli freskossa kuva ja joku naseva puhekupla. Kaikista tehtiin myös laulut sanoittaen uudelleen joku tuttu biisi.

Mieleen on jäänyt ainakin opettaja Reino Huhtalan Johnny be goodista mukaeltu ”Reni be good”. Samainen herra opetti pojille käsitöitä. Eräs hänen mielilauseensa oli:” Kuulkaapa poijaat, puukon pittää olla terävä kuin mavon kieli”.

Tuo hyvä neuvo tulee usein mieleen kuhia fileroidessani...ei mennyt lyseo hukkaan minullakaan.

Tähtibaari eli Tähkä on kirvoittanut monia uusia muistoja. Ystäväni kertoi omistajana olleen jossain vaiheessa rouva Tarvaisen. Jos ei ostanut mitään, ei baariin ollut asiaa.

”Ulos tai ostamaan”, oli tiukka ohje. Halvin tuote oli kuulemma lasillinen piimää, 10 penniä. Kerran joku teini oli tipauttanut piimälasinsa lattialle ja se tietenkin särkyi.

”Jaha, tämä lasi maksaakin sitten enemmän, kun tämä on särkymätöntä lasia”, oli omistaja todennut. Itse muistan omistajista charmantin herrasmiehen, olikohan nimi Tauno Leväinen. Ruokalistan vakioannos oli jauhelihapihvi eri nimikkeillä. Tanskan pihvissä oli vihanneksia, Sveitsin pihvissä juustoa, Floridan pihvissä tietenkin ananas.

Edellisessä kirjoituksessa totesin myös ruokatuntien monet houkuttimet. Sisareni muisti hyvin Valveen Kroiselit ja muut herkut mutta mainitsi myös yhden minulta unohtuneen ravitsevan herkun ja koululaisten suosikin, Centrumin pitkä viineri!

Ja kun koululaisilla oli raha tiukassa, läheinen kioski myi savukkeita yksitellen – sellainen tupakkalaki silloin.

Mukavia muistoja ja hetkiä... Oi nuoruus!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.