Varkauden investointisuunnitelmissa on välttämätöntä painaa jarrupoljinta

Kaupungin hallinnoiman kiinteistömassan korjausvelan määrä ja investointien lukuisuus eri puolilla teknisen toimen sektoria hengästyttää. Luettelo on mykistävän pitkä: sairaala, paloasema, Joutenlahden vetovoimakeskus, Könönpellon, Puurtilan, Luttilan, Repokankaan, Waltterin ja mahdollinen Kankunharjun koulu, Nuortentalo, Liikuntatalo, entisen kauppaopiston purkaminen, ruokalan rakentaminen Waltterin koulun alueelle, Osmajoentien liikenneympyrä, päiväkodin purkaminen ja uimahalli.

On välttämätöntä painaa jarrupoljinta. Kaupungin talous ei tule kestämään kertynyttä kuormitusta.

Jostakin tälle kaikelle täytyy löytyä maksajat, eikä niitä tarvitse kaukaa hakea, niitä olemme me kaupunkilaiset.

Veroprosentin korottaminen ja erilaisten palvelujen hinnoittelu tulevat olemaan ensisijaisia toimia investointien rahoitusjärjestelyissä. Sen vuoksi tein valtuustoaloitteen, jossa esitän vuonna 2016 tehdyn päätöksen uuden uimahallin rakentamisesta muuttamista siten, että nykyinen uimahalli peruskorjataan, jolla säästettäisiin useita miljoonia euroja muihin kiireellisimpiin kohteisiin, joita ylläolevassa luettelossa on yllinkyllin.

Kehittyneistä korjausrakentamismenetelmistä on runsaasti näyttöä eripuolilta Suomea. On siis todellakin uudelleenarvioinnin paikka.Kiitän monia lehtikirjoittajia asiantuntevista kommenteistanne nykyisen uimahallin saneerauksen puolesta ja sen tuomista monenlaisista hyödyistä kaikille varkautelaisille.

Näyttöä on tuotu esille riittävästi ja kattavasti.

teknisen lautakunnan jäsen (sd.)