Ämmäkoskessa syntyneiden lohikalojen kohtalo on kova

Kun tutkijat keväällä tutkivat Ämmäkosken ja Kämärinkosken pohjia, he löysivät sieltä lohikalojen kutupesiä ja aivan pieniä kalanpoikasia. Toiveissa oli, että jopa äärimmäisen uhanalainen järvilohi saattaisi lisääntyä Varkauden keskustan koskissa.

Tässä kuussa tehty jatkotutkimus sähkökalastuksella tuotti ikävän lopputuloksen: kaikki kalanpoikaset olivat kadonneet. (WL 28.7.2020). Lisäksi selvisi, että kaikki keväällä löydetyt kalanpoikaiset olivat olleet järvitaimenia.

Tulos kertoo karulla tavalla sen, että nykyisellään Varkauden kosket eivät sovellu lohikalojen lisääntymiseen, vaan kuoriutuneet kalanpoikaset kuolevat ensimmäisten elinkuukausiensa aikana.

Warkauden Lehden haastattelema tutkija Jukka Syrjänen arvioi, että säännöstely aiheuttaa kosken virtaamaan ja veden määrään niin suuria muutoksia, että kalanpoikaset eivät selviä hengissä. Tutkija pitää minimivirtaamaa myös liian pienenä, jotta järvitaimenen luontainen lisääntyminen voisi onnistua.

Tämän voi maallikkokin nähdä omin silmin, kun katsoo heinäkuisen Ämmäkosken paljasta pohjakivikkoa.

Alkukesästä Warkauden Lehti kertoi hankkeesta, jolla kalastus- ja luontoaktiivit pyrkivät palauttamaan Ämmäkoskeen nykyistä suuremman virtaaman ympäri vuoden. Tuoreet tutkimustulokset varmasti antavat hankkeelle lisää pontta: lohikalat pyrkivät lisääntymään Varkauden koskissa, vaikka lopputulos onkin surkea.

Avainasemassa Ämmäkosken edes osittaisessa ennallistamisessa on Stora Enso, joka omistaa sen vesivoiman. Toivottavasti osapuolet pääsevät neuvottelemaan kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisun.

Yllättävää on, että Varkauden koskien kalastosta ei ole aiemmin tehty järjestelmällistä tutkimusta. Nytkin kyseessä on kalatalousalueen rahoittama hanke, joka on loppumassa syksyllä. Sille soisi vakaamman ja pitkäjänteisemmän rahoituksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.