Asukastoimintaa tarvitaan mutta tehtävä on haastava

Varkauden kaupunki aikoo avata kaupunkilaisten yhteisen Olohuoneen Kauppakatu 13:ssa helmikuun alussa. Olohuone on osa Asukkaiden Warkaus -ohjelmaa, jonka tavoitteena on saada asukkaat entistä paremmin mukaan kaupungin toimintaan. Kaupunki on vuokrannut tilat vuodeksi. Jos matalan kynnyksen toiminnalle löydetään hyviä muotoja ja kysyntää, Olohuone voi jatkaa.

Olohuoneesta on tarkoitus tulla matalan kynnyksen kohtaamispaikka, johon kaupungin työntekijät voivat tulla tapaamaan asiakkaita ja asukkaat hakemaan tietoa ja neuvoja tai keskustelemaan erilaisista. Tilat ovat myös yhdistysten käytössä ilta-aikaan.

Asukastoimintaa on laitettu enemmän tai vähemmän hyvällä menestyksellä liikkeelle monissa kaupungeissa. On hienoa, että siihen lähtee mukaan myös Varkaus. On selvää, että mahdollisuudet vaikuttaa oman asuinkunnan asioihin lisäävät viihtyvyyttä ja kokemusta osallisuudesta ja mahdollisuuksista tulla kuulluksi. Parhaimmillaan asukastoiminta vahvistaa kaupungin identiteettiä ja antaa pohjaa yhteisille näkemyksille, mihin suuntaan kaupunkia pitäisi kehittää. Jos oikein hyvin käy, asukastoiminta lisää asukkaiden ylpeyttä omasta kaupungistaan. Sitä kehitystä tarvitsee ja myös hakee Varkaus.

Olohuoneen rakentajat ovat haastavan tehtävän edessä. Varkaus on sen verran pieni kaupunki, että yhden kävijäkunnan varaan toimintaa ei voi jättää. Tiloille pitäisi löytää sen verran monipuolista käyttöä, että mahdollisimman moni kaupunkilainen se syystä tai toisesta löytäisi. Takavuosina kaupunki järjesti Kauppakadulla vastaavantyylisissä tiloissa ajankohtaisia asioista keskustelutilaisuuksia, joissa kaupunkilaiset pääsivät kohtaamaan päättäjiä. Tupa oli täynnä, kun menevä aihe osui kohdalle.