Kun seitsemän ministeriä tulee yhtä aikaa kylään, Varkaus saa tilaisuuden kirkastaa kuvaansa

Varkaus nousee elokuussa hetkeksi valtakunnan pääuutisten ykkösaiheiden joukkoon, kun SDP:n eduskuntaryhmän työvaliokunta, ministeriryhmä ja puoluejohto saapuvat tänne kesäkokoukseensa elokuun lopussa.

Sosiaalidemokraatit on hallituksen ykköspuolue, jolla on hallussaan yhteensä seitsemän ministerinsalkkua. Ykkösnimi on luonnollisesti pääministeri Antti Rinne, eikä muitakaan ministereitä ole viime vuosina Varkaudessa turhan usein nähty.

Varkaus jakaa kokousisännyyden Savonlinnan kanssa. Demarien ykkösketju siirtyy naapurikaupunkiin illalliselle ja toiseksi kokouspäiväksi. Silti Varkaudelle on luvassa poikkeuksellista näkyvyyttä: Eduskuntapuolueiden kesäkokoukset ovat kotimaan politiikassa loppukesän seuratuimpia uutisaiheita, kun puolueet valmistautuvat syyskauden työhön. Varkauteen on luvassa sosiaalidemokraattien ykkösketjun lisäksi myös runsaasti mediaväkeä.

Kokousta isännöivä Varkaus saa ainutlaatuisen tilaisuuden esitellä päättäjille, millaista osaamista ja tarpeita meillä nyt on. Jokaiselle varkautelaiselle on liiankin tuttua se, että muualla maassa kaupunki liitetään vain metsäteollisuuteen ja sen takavuosien vaikeuksiin. Toki uuden nousun kokenut ala on Keski-Savolle ensiarvoisen tärkeä, mutta sen rinnalla on paljon muutakin. Kokous ja sen yhteyteen järjestettävät yritysvierailut antavat mahdollisuuden päivittää ja kirkastaa alueen kuvaa.

Tärkeää on sekin, että tällainen kokous pidetään muualla kuin maakuntien keskuskaupungeissa. Sekä Varkaus että Savonlinna ovat viime vuosina menettäneet monia valtion palveluja, Savonlinna myös kokonaisen yliopistollisen koulutusalan. Kaupungeilla on paljon samankaltaisia ongelmia ja tarpeita, ja viestiä niistä pitää viedä eteenpäin aina tilaisuuden tullen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.