Kuntatyönantaja kantaa tunkkaisen byrokraatin leimaa, vaikka toimintakulttuurin muuttamiseen on jouduttu totuttelemaan

Varkauden kaupungin henkilöstöjohtaja Nina Holopainen palkittiin kunta-alan valtakunnallisen työelämän kehittämisohjelman Kunteko 2020:n haastekampanjassa. Holopainen on yksi neljästä aktiivisen haastajan palkinnon saaneesta. Onneksi olkoon, Nina Holopainen ja Varkauden kaupunki.

Nina Holopaisen mukaan jokin on mennyt johtamisessa vikaan, jos työyhteisö kokee kehittämispuheen ylimääräisenä taakkana ja uusina vaatimuksina entisten päälle (WL 26.1.). Taitavasti johdettuna mahdollisuus kehittää omaa työtä motivoi ja innostaa. Holopainen sanoo, että henkilöstöjohtamisen näkökulmasta jokainen on oman työnsä kehittäjä. Siihen tarvitaan lupa ja arjessa aikaa.

Kuulostaa helpolta mutta ei ole sitä. Työn ja työyhteisön kehittäminen on ehdottomasti taitolaji. Se on sitä ihan millä tahansa työpaikalla. Erityisen haastavaa se taitaa olla yhä kunnissa, jotka ovat liikkeissään ja päätöksenteossaan hitaampia kuin yksityiset yritykset.

Kuntatyönantaja kantaa yhä matkassaan tunkkaisen byrokraatin leimaa, vaikka pitkän ja vakiintuneen toimintakulttuurin muuttamiseen on jouduttu totuttelemaan myös kunnissa. Julkinen sektori on samojen paineiden edessä kuin yksityinenkin: tuottavuuden pitää parantua mutta asiakastyytyväisyyden ja palvelun laadun säilyä vähintään ennallaan.

Digi-aika on vyörynyt myös kuntiin: se on helpottanut monia työtehtäviä mutta tuonut tullessaan paljon uuden oppimista ja kehittämisen tarpeita. Samalla se on tehnyt asiakkaista entistä kärsimättömämpiä: kun maailma pyörii 24 tuntia seitsemänä päivänä viikossa, kunnissakin on jouduttu vastaamaan tarpeeseen kehittää palveluja, myös virka-aikojen ulkopuolisia, ainakin sähköisiä palveluja.