On täysi syy uskoa ja toivoa, että Varkauden huippuosaaminen vie kaupungin elinkeinoelämää kohti kokonaan uusia mahdollisuuksia ilmastohaasteissa

Työttömien määrä on jatkanut laskuaan, niin Pohjois-Savossa kuin Etelä-Savossakin. Paikallisesti on tietenkin hienoa, että myös Varkauden työttömyysluvut ovat nytkähtäneet parempaan suuntaan kuin ne olivat samaan aikaan viime vuonna. Ilman työtä on silti yhä yli 1 100 ihmistä, ja se on tietenkin liikaa.

Ehdottoman myönteistä on, ettei talouden taantuma ole iskenyt sellaisella voimalla kuin jossain vaiheessa ennustettiin. Päin vastoin Varkauden energiateknologiateollisuus on kertonut useista kaupoista, investoinneista ja kehityshankkeista, jotka pitävät kohentunutta työllisyystilannetta yllä. Ennen kaikkea ne luovat aitoa tulevaisuuden uskoa vientiteollisuuskaupunkiin.

Varkauden huippuosaajat liikkuvat globaalien ilmastokysymysten ytimessä, ja siitä yhtenä osoituksena on Sumitomo Heavy Industries (SHI) huomattava sijoitus nuoreen brittiyritykseen Highview Power Limitediin, joka kehittää energian varastointia (WL 27.2.).

Varkaus ei halua jäädä ole sivustakatsojaksi vaan olla vahvana tekijänä, kun maailma kulkee kohti hiilineutraalia energiatuotantoa. On täysi syy uskoa ja toivoa, että Varkauden huippuosaaminen vie kaupungin elinkeinoelämää kohti kokonaan uusia mahdollisuuksia ja kehitystä.

Vaikka erilainen työllisyydenhoito on sekä tärkeää että arvokasta työtä, lopulta merkitystä on sillä, mihin suuntaan työpaikkatilanne kehittyy ja kuinka pitkälle yritysten luotto Varkauteen investointien ja kehityshankkeiden kohteena riittää. Ei todellakaan ole itsestään selvyys, että globaalit vientiyhtiöt laittavat isoja panoksia pieneen itäsuomalaiseen kaupunkiin. Palvelut ja ilmapiiri kannattaa pitää sen verran hyvässä kunnossa, että osaajia löytyy riittävästi jatkossakin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.