Poikkeusaika on osoittanut, kuinka tärkeä palvelu kirjasto on

Maanantai oli onnenpäivä monille ihmisille: kirjastot avasivat jälleen ovensa, ja Varkaudessa ensimmäiset asiakkaat odottivat ovien aukeamista aamun vesisateessa. Avautumista oli odottanut myös kirjaston henkilökunta.

Vielä asiakkailla ei ole asiaa vaeltamaan hyllyjen väliin ja selailemaan kirjoja omin päin, mutta uutta luettavaa, kuunneltavaa ja katseltavaa saa mukaansa. Kaikki eivät ole tottuneet lukemaan sähköisiä e-kirjoja, joiden lainaaminen on ollut mahdollista koko ajan. Monelle perinteinen, paperille painettu kirja on ainoa oikea.

Varauksia voi tehdä verkon kautta, sähköpostitse sekä puhelimitse. Lainaamaan voi tulla myös ilman ennakkovarausta, jolloin henkilökunta hakee toivotun aineiston hyllystä. Lainaaminen siis onnistuu, vaikka kirjaston kokoelmien selaaminen kotikoneelta tai varauksen tekeminen eivät vielä olisi tuttuja. Moni voi myös rohkaistua tutustumaan näihin palveluihin nyt, kun lainattavaa ei pääse etsimään näppituntumalla.

Poikkeusaika on palauttanut meidät monella tavalla elämän perusasioiden äärelle. Niihin kuuluu suomalainen kirjastolaitos, jonka arvo ja merkitys on varmasti kirkastunut monen mielessä.

Kirjastot ovat aidosti jokaiselle auki olevia ilmaisia palveluita. Kirjastot eivät vuosikymmeniin ole olleet pelkkiä kirjalainastoja, vaan niiden kautta on tarjolla monenlaista muutakin kulttuuria, ajanvietettä ja harrastuksia. Varkaudessa viimeisin laajennus on liikuntavälineiden lainaamo, jonka ansiosta kuka tahansa voi helposti ja ilmaiseksi kokeilla uutta lajia.

Kirjastotkin ovat vuosikausia kamppailleet niukkojen määrärahojen kurimuksessa. Toivottavasti kirjaston arvo pysyy päättäjien mielessä, kun taloutta joudutaan kriisin jälkeen sopeuttamaan rankastikin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.