Sakkyn uudet oppimisympäristöt Varkaudessa ovat mahdollisuus lisätä myös koulutuksen vetovoimaa

Varkaudessa vietettiin arvokkaasti merkittävää juhlaa, kun ministeri Li Andersson vihki Savon ammattiopiston uuden kampuksen käyttöön. Noin 12 miljoonan euron rakennushanke on huomattava investointi koulutuskuntayhtymältä. Luonnollisesti se myös kertoo uskosta siihen, että ammatillisella koulutuksella on tukeva tulevaisuus Varkaudessa jatkossakin.

Näin pitääkin olla: Varkaus on kansallisesti ja myös kansainvälisesti merkittävä kaupunki, ja sen vahva teknologiateollisuuden osaaminen on turvattava tulevaisuudessakin, vaikka nuorten ikäluokat pienenevät. Lähihoitajakoulutus tuo helpotusta hoitoalalle, jonka henkilöstön tarve kasvaa alati väestön ikääntyessä. Kaikki nuoret halua kouluttautua aloille, jotka johtavat teollisuuden palvelukseen. Myös niiden koululutusalojen tulevaisuudesta pitää huolehtia.

On Varkauden alueelle elämän ja kuoleman kysymys, että koulutuksen tarjoajat, Savon ammattiopisto ja Savonia-ammattikorkeakoulu löytävät tapoja huolehtia Varkauden koulutustarjonnan monipuolisuudesta ja myös alueellisesta tasapuolisuudesta. Se ei varmasti ole aina helppoa, mutta se on äärimmäisen tärkeää.

Mittava rakennushanke merkitsee, että opiskelijat ja koulun henkilökunta saa terveet ja ajanmukaiset tilat työskennellä. Uusitut oppimisympäristöt ovat mahdollisuus lisätä myös koulutuksen vetovoimaa.

Sakky on hyvin tärkeä ja hyvä yhteistyökumppani Varkauden kaupungille myös siksi, että se huolehtii Varkauden lukion opetuksesta. Osmajoentien kampusalue tarjoaa nyt entistä paremmat olot reilun tuhannen nuoren opiskelulle ja kymmenien opettajien opetukselle. Ministeri Andersson uskoo, että Varkauden kampuksen tyylinen yhteistyö oppilaitosten kesken tulee yleistymään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.