Savonian Varkauden kampuksen hakijamäärän kasvu on mahtava ja on sitä odotettukin

Savonia-ammattikorkeakoulun hakijamäärä kasvoi lähes kaikilla koulutusaloissa ammattikorkeakoulujen yhteishaussa. Pohjoissavolaisen ammattikorkeakoulun suosio on tietenkin hieno asia: koulutuksen vetovoimaisuus on kehityksen kulmakiviä.

Suurin ilonaihe on tällä kerralla Varkauden yksikön koulutuksen suosion tuntuva nousu. Energiatekniikan monimuoto-opetukseen oli 148 hakijaa, joista ensisijaisia oli 78. Päiväopetuksen hakijoita oli 63, ja heistä ensisijaisia 22. Yhteensä hakijoita oli peräti 211, joista ensisijaisia oli tasan sata. Hakijamäärä ja myös ensisijaisten hakijoiden määrä kaksinkertaistui viime vuodesta.

Kasvu on huikea ja on sitä odotettukin. Syitä voi vain veikkailla. Varkaus pärjäsi hyvin tuoreessa opiskelijatyytyväisyyskyselyssä (WL 4.4.), ja tällainen tieto liikkuu hyvin puskaradiossa. Savonia-ammattikorkeakoulu sai vastikään Parhaat työpaikat -tunnustuksen ja samalla valtakunnallista julkisuutta.

Savonian Varkauden yksikön yhteistyö energia-alan kansainvälisten yhtiöiden kanssa on tiivistä, ja ehkä nuorten keskuudessa ei ole jäänyt huomaamatta Andritzin ja Sumitomon isot kaupat ja kehitystyö muun muassa globaalien energiakysymysten ja ilmastonmuutoksen tuomien haasteiden ratkaisemisessa. Alkuvuodesta Savonian Varkauden kampuksella alkoi energiatekniikan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, joka sekin veti kolmisenkymmentä opiskelijaa.

Varkauden kaupungin ja elinkeinoelämän ponnistelut ammattikorkeakoulutuksen kehityksen eteen ovat tärkeitä. Paras tae myönteiselle kehitykselle on opiskelijoiden kiinnostus, ja nyt sitä on. Tästä kannattaa pitää kiinni. Hyvät hakija- ja opiskelijamäärät tukevat loistavasti vetoomuksia yksikön kehittämisen puolesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.