Sotkuisen ympäristön siivoaminen porukalla lisäisi sekä viihtyisyyttä että yhteisöllisyyttä

Varkaus kysyi asukkailtaan toukokuussa, mitkä asiat lisäävät ja mitkä vähentävät kaupungin viihtyisyyttä. Nopeasti toteutettuun kyselyyn vastasi alle sata kaupunkilaista. Vastaajat edustavat siis vain osaa kaupungin asukkaista, mutta tulokset antavat varmasti päättäjille eväitä.

Kyselyn taustalla on työryhmä, joka pohtii kaupungin elinvoiman kehittämistä osana kaupungin strategiatyötä. Osoittaa uutta ja avaraa ajattelua, että elinvoimaan yhdistetään myös tavallisten kaupunkilaisten omat kokemukset ja mielipiteet asuinympäristöstään. Elinvoima on muutakin kuin työpaikkoja, muuttoliikettä ja syntyvyyttä.

Kaupunkilaisten mielipiteet tuskin yllättävät ketään: Varkaus koetaan ennen kaikkea turvalliseksi asuinpaikaksi, jossa palvelut ovat lähellä. Oman asuinalueensa vastaajat arvioivat turvallisemmaksi kuin kaupungin yleensä, mikä kertonee siitä, että tutut paikat tuntuvat turvallisemmilta kuin vieraat.

Kolmasosa kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että ränsistyneet ja rumat rakennukset sekä tyhjät liiketilat vähentävät viihtyisyyttä. Lähes yhtä monta kiusaavat epäsiisteys ja roskat.

Tyhjien liiketilojen täyttämiseksi ei ole nopeaa reseptiä, mutta yleisilmeen kohentaminen onnistuu jo siivoamalla. Maalaaminen ja repsottavien paikkojen korjaaminen vaatii kiinteistöjen omistajien satsausta, mutta ehkä kaupunki voisi jotenkin tukea sitä?

Kaupunki kysyi myös halukkuutta osallistua viihtyisyyden lisäämiseen esimerkiksi talkoissa, ja lähes kaksi kolmasosaa kertoi olevansa siihen valmiita. Ajelehtivat irtoroskat, rikkaruohokasvustot ja väärässä paikassa versovat puuntaimet on helppo siivota pois, kunhan talkoille löytyy organisaattori, joka huolehtii myös lupien kysymisestä yksityisten tonttien siivoamiseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.